Eduskunnalta iloinen jouluyllätys muutamalle ampumaradalle
Tiukat ympäristölupavaatimukset ovat lisänneet merkittävästi ampumaratojen ylläpitokustannuksia ja vaikeuttaneet uusien ratojen perustamista.
Joululahjarahoja ohjataan kymmenelle ampumaradalle ja yhdelle ampumahiihtokeskukselle. Kuva: Jyrki LuukkonenEduskunta on päättänyt niin kutsuttujen joululahjarahojen jaosta. Edellisvuoden tapaan joululahjarahoja ohjataan kymmenelle ampumaradalle ja yhdelle ampumahiihtokeskukselle, jotka sijaitsevat eri puolilla Suomea.
Aiemmin syksyllä hallitus sisällytti budjettiesitykseen miljoonan euron tuen Pohjois-Euroopan suurimmalle ampumaradalle Ruutikankaalle Pohjois-Suomeen.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jenna Simula pitää panostusta äärimmäisen tärkeänä ampumataidon ja maanpuolustustahdon ylläpidolle sekä sen kasvattamiselle.
”Olemme ensimmäinen hallitus, joka tukee ampumaratoja suunnitelmallisesti. En tässä turvallisuustilanteessa tiedä montaakaan parempaa kohdetta joululahjarahoille. Ampumataidon ja maanpuolustustahdon ylläpito sekä nostatus on äärimmäisen tärkeää”, Simula painottaa tiedotteessa.
Tukea tarvitsevia ampumaratoja riittää vielä näidenkin päätösten jälkeen. Simula toivoo, että radoille löytyisi myös pysyviä avustusmuotoja, joiden avulla niin uusien kuin kunnostusta kaipaavien ampumaratojen olisi mahdollista saada rahoitusta.
”Ilman rahallista tukea moni uusi rata jäisi valmistumatta ja jo olemassa olevissa toiminta voi pahimmillaan loppua, kun rataa ei saada perusparannettua luvan mukaiseksi”, Simula summaa.
Tällä hetkellä ympäristölupa on voimassa reilulla 300 ampumaradalla.
Hallituspuolueiden ehdotukset
Aittokosken ampumaurheilukeskus, Suomussalmi 300 000 e
Nakkilan ampumarata 300 000 e
Heinijoen ampumarata, Kuopio 300 000 e
Ahveniston ampumahiihtoinfra, Hämeenlinna 200 000 e
Ikaalisten ampumarata 50 000 e
Kouvolan ampumarata, 50 000 e
Toramon ampumarata, Rovaniemi 50 000 e
Mäntsälän ampumarata, 50 000 e
Kivijärven ampumarata, 50 000 e
Seppälän ampumarata, Hämeenlinna 50 000 e
Lupinmäen haulikkorata, Hamina 50 000e
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








