Kasvava metsä on uudelle omistajalleen kuin pieni lottovoitto – suvun perinnöstä ei saisi koitua ahdistavaa taakkaa

MT Metsä|Maanomistus

15.10.202207:30

Kommentti

Hanna Lensu

Läheisen kodin ja omaisuuden kuolinsiivous on pahimmillaan ahdistava kokemus. Mitä tehdä, kun käsissä on monen sukupolven vuosikymmenten aikana kertynyt tavaramäärä?

Monessa suvussa isoja kuolinsiivouksia tehdään ensimmäistä kertaa, sillä vasta sotien jälkeen ihmisille alkoi kertyä omaisuuden paljous. Omien vanhempieni ikäpolvi ei perinyt kesämökkejä, he vasta rakensivat niitä.

Kuolinsiivouksessa kannattaa olla itselleen armollinen. Malttaa luopua sellaisesta, jota ei tarvitse. Valoisan mielen kuolinsiivouksessa katsotaan tulevaan. Tulee aika, kun suvun lapset lentävät pesistä omiin koteihinsa. Kenties mummon jäämistöistä koituisi heille iloa? Jokainen nuori tarvitsee laseja, liinavaatteita ja kukkavaasin.

Saman positiivisen hengen voi ulottaa myös kiinteän omaisuuden jakoon. Maataloudessa osataan miettiä, miten sukutila palvelisi parhaiten nuoren jatkajan mahdollisuuksia harjoittaa mielekästä yritystoimintaa. Ei ole pakko jatkaa hampaat irvessä edellisten sukupolvien tuotantosuuntaa tai kopioida heidän valintojaan. Ajat muuttuvat, tilat muuttuvat.

Näin on metsässäkin. Metsätilan periminen tai suku­polvenvaihdoksella jatkaminen on myönteinen asia, vaikka tila olisi vain aukkoa ja taimikkoa. Kasvava metsä on jatkajalle pieni lottovoitto. Kukapa ei näinä aikoina haluaisi palstaa, jolta voi tehdä vähintään omat polttopuunsa? Toisaalta: jos metsä ei nuoria kiinnosta yhtään, siitä saa markkinoilta todella hyvän hinnan.

Ahdistavaksi taakaksi asia muuttuu vain, jos jatkajalle ladataan tulevaisuuden eväiksi epämääräiset odotukset ja nurkan takana väijyy suvun häpeäpaalu, jos kaikki askeleet eivät osu täsmälleen esi-isien saappaanjälkiin.