Valtaosa suomalaisista torjuu EU:n metsäpolitiikan – ”Taustalla on epäluottamus EU:n metsäosaamiseen”
Kielteinen suhtautuminen metsäosaamiseen ei heijastu EU:hun suhtautumiseen. 65 prosenttia suomalaisista suhtautuu jäsenyyteen myönteisesti.
”Suomalaisten vastustuksen taustalla on epäluottamus EU:n metsäosaamiseen”, sanoo EU-asenteita käsittelevän tulosanalyysin kirjoittanut EVA:n toimituspäällikkö Sami Metelinen. Kuva: Petteri Kivimäki, Euroopan unioni, kuvankäsittely: Aatu Jaakkola64 prosenttia suomalaisista uskoo, että Suomen pitää vastustaa EU:n pyrkimyksiä säännellä ja rajoittaa Suomen metsien käyttöä. Asia selviää Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EU:n metsien käytön sääntely- ja rajoituspyrkimysten vastustus on suurinta perussuomalaisen kannattajista. Heistä 92 prosenttia vastustaisi EU:n pyrkimyksiä vaikuttaa Suomen metsiin.
Keskustan äänestäjissä osuus on 91 prosenttia, kristillisdemokraateissa 78 prosenttia ja kokoomuksessa 77 prosenttia. Liike Nytin äänestäjistä 61 prosenttia ja SDP:n äänestäjistä 60 prosenttia vastustaisi EU:n metsäpolitiikan pykrimyksiä.
Vihreiden ja vasemmistoliiton äänestäjistä vähemmistö katsoo, että Suomen pitäisi vastustaa EU:n pyrkimyksiä vaikuttaa Suomen metsien käyttöön. Vihreiden äänestäjistä 17 prosenttia ja vasemmistoliiton äänestäjistä 19 prosenttia uskoo niin.
”Suomalaisten vastustuksen taustalla on epäluottamus EU:n metsäosaamiseen”, sanoo EU-asenteita käsittelevän tulosanalyysin kirjoittanut EVA:n toimituspäällikkö Sami Metelinen.
”Suhtautumiseen EU:hun se ei kuitenkaan heijastu: suomalaisten EU-myönteisyys on huippukorkealla. Suomalaisten sitoutuminen EU-jäsenyyteen ei ole riippuvaista yksittäisistä politiikkakysymyksistä, vaan EU-jäsenyys katsotaan pysyväksi yhteiskunnalliseksi rakenteeksi, joka luo turvaa ja määrittelee Suomen paikkaa maailmassa.”
Suomalaisista 65 prosenttia suhtautuu maamme EU-jäsenyyteen myönteisesti, 17 prosenttia kielteisesti ja 17 prosenttia neutraalisti.
Tulokset perustuvat 2088 henkilön vastauksiin. Virhemarginaali koko väestön tasolla on 2–3 prosenttiyksikköä suuntaansa. Tiedot kerättiin 19.–31.10.2022 ja vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat kerran viikossa ajankohtaisia metsäuutisia ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla metsäuutiskirjeen.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







