Tutkimus: Saalistajan pelko saa metsämyyrät lisääntymään vauhdilla – poikueiden koko kasvaa puolella
Jo toisen käden pelko on ilmeisesti riittävä syy naaraille vauhdittaa lisääntymistä.
Naarasmyyrät voivat lisätä poikuekokoaan parittelemalla useamman kerran, jolloin niiden munasarjoista vapautuu useampi munasolu ja poikueko kasvaa. Kuva: Jyväskylän yliopistoJyväskylän yliopiston ja hollantilaisen Wageningen yliopiston tekemässä tutkimuksessa on selvinnyt, että metsämyyränaaraat alkavat tehdä 50 prosenttia suurempia poikueita, jos niiden reviirille on levitetty lumikon nähneen metsämyyräkoiraan hajua.
Varoitusferomonin olemassaolosta laboratoriohiirillä ja -rotilla on tiedetty jo pitkään, mutta niiden ekologinen merkitys näyttää avautuvan vasta nyt.
"Toisen käden pelko on ilmeisesti riittävä syy naaraille satsata lisääntymiseen ja kasvattaa poikuekokoa", tutkimukseen osallistunut Marko Haapakoski Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitokselta kertoo tiedotteessa.
Miksi näin sitten käy, kun yhtä odotettu tulos olisi saattanut olla lisääntymisestä luopuminen?
Haapakosken mukaan kyse on siitä, että saaliiksi jäämisen riskin kasvaessa myyrän kannattaa panostaa nopeaan lisääntymiseen.
"Kun petoja on ympärillä paljon, laskee oma mahdollisuus säilyä hengissä ja toisen onnistuneen poikueen saamisen todennäköisyys on pieni", hän valaisee.
Naarasmyyrät voivat lisätä poikuekokoaan parittelemalla useamman kerran, jolloin niiden munasarjoista vapautuu useampi munasolu ja poikueko kasvaa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
