
Ruotsin Metsäyhdistys pyysi kuvia erikoisenmuotoisista puista – katso hätkähdyttävät otokset täältä
Metsässä liikkujat ikuistivat esimerkiksi hirvenpään muotoisen kuusen.Ruotsin Metsäyhdistys kehotti kolmatta vuotta peräkkäin ihmisiä menemään metsään etsimään ja kuvaamaan kummallisia puita. Ja toden totta: kuvasaalis on häkellyttävä.
Metsässä liikkujat ikuistivat muiden muassa hirvenpään muotoisen kuusen Taalainmaalta, kaksijalkaisen männyn Västmanlandista ja pyllypahkan Gotlannista. Olipa yksi puu kasvanut oksalle jääneen kahvipannunkin sisään.
”Vuoden omituisimpien puiden joukossa on sekä todellisia selviytyjiä, jotka ovat löytäneet uusia tapoja elää kasvupaikallaan, että monia hauskoja muodostelmia, jotka saavat hymyn metsässä kävelijöiden kasvoille”, luonnehtii Metsäyhdistyksen vastuullisuuspäällikkö Karin Fällman Lillqvist.
Oudot puut voivat syntyä monella eri tavalla: eläimet ovat saattaneet vaurioittaa niitä nuorena, puuhun voi olla kasvanut esineitä tai puut ovat kasvaneet joiltain osin kiinni toisiinsa. Puussa voi olla myös geneettisiä vikoja tai se voi kärsiä sairaudesta.
Onneksi metsänomistajat jättävät erikoiset puut yleensä rauhaan, semminkin kun niillä ei ole puuntuotoksellista arvoa.
”Vastuullinen metsänhoito tarkoittaa erilaisten arvojen näkemistä ja hyödyntämistä metsässä. Erikoiset puut ovat hauskoja muistutuksia siitä, että metsällä on myös meille ihmisille tärkeitä kokemusarvoja. Lisäksi näillä puilla on usein korkeita luontoarvoja, koska niiden annetaan jäädä metsään ikääntymään rauhassa”, Karin Fällman Lillqvist sanoo.
Skogssällskapetin sivuilla voit tutustua Ruotsin maakuntien kummallisten puiden kärkeen. Kuvia on parikymmentä, ja niitä on lisää edellisvuosilta. Kuvat voi ladata yksitellen, mutta helpoimmin ne näkee sivun alalaidan kuvakarusellista.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat













