”Puun energia-arvo voi kohota arvoon arvaamattomaan” -MTK:n Karttusen mukaan laskennallisesti puun energia-arvo olisi 400 euroa kuutiolta
Markkinakatsauksen mukaan puumarkkinoilla on nyt toiveikas tunnelma.MTK:n tutkimuspäällikkö Kalle Karttunen kuvaa tuoreessa puumarkkinakatsauksessa puumarkkinoiden tunnelmia toiveikkaaksi.
Katsauksen mukaan puun pystyvarastot ovat alhaiset ja metsäteollisuudella vahva maksukyky puusta. Tilannetta Karttunen pitää metsänomistajan kannalta lupaavana syksyn puukauppoja ajatellen. Erityisesti kuitu- ja energiapuun kysyntä on korkealla tasolla.
”Metsäyhtiöiden tuloksentekokyky on huipussaan ja siten puustamaksukyky on poikkeuksellisen hyvä. Metsäteollisuuden pystyvarastot ovat jääneet alkuvuoden vähäisestä puukauppamäärästä johtuen alhaisiksi”, Karttunen kirjoittaa katsauksessaan.
MTK:n mukaan metsänomistajille on avautumassa myyjän markkinat, sillä puun tuonti Venäjältä on romahtanut ja metsäteollisuuden puuvarannot ovat alhaisella tasolla. Toisaalta tehtaita ei ole kannattavaa pitää seisomassa, sillä metsäyhtiöt kykenevät tekemään lopputuotteiden hinnannousun turvin ennätyssuuria tuloksia.
”Venäjän puun tuonnista suuri osa on ollut koivukuitua ja energiahaketta. Toisaalta Venäjältä on tuotu paljon muutakin energiasektorin raaka-ainetta, kuten öljyä, kaasua ja sähköä. Nyt näiden jakeiden tuonti on hiipunut ja loppumassa.”
Energiakriisi ja energian hinta voi Karttusen mukaan lähteä määrittämään myös puun hintaa ja puun energia-arvo voisi kohota arvoon arvaamattomaan. Hän hahmottelee asiaa teoreettisella laskelmalla.
”Tavallisen jalostukseen menevän puuaineksen voi ajatella energia-arvotavarana, sillä yksi kuutio puuta vastaa 2000 kilowattituntia energiaa. Keskimääräinen hinta esimerkiksi sähkölaskussa on ollut viime aikoina noin parikymmentä senttiä kilowattitunnilta, joten puukuution energia-arvo olisi noin 400 euroa”.
Energiapuun tilastohinnat sen sijaan liikkuvat muissa lukemissa. Luken tuoreimpienkin lukujen mukaan puun eri energiajakeet maksoivat kukin vuoden toisella vuosineljänneksellä edelleen selvästi alle kymmenen euroa. Energiapuutilastoon tilastoituu arviolta puolet yksityismetsistä ostetusta energiapuusta.
Lue lisää:
Energiapuusta tehdyt kaupat vähenivät alkuvuonna lähes kolmanneksen
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat




