HS: Kontion 250 miljoonan euron kauppa on vuoden jälkeen yhä kesken
Kontiotuotteen jättimäinen kauppa odottaa yhä toteutumista.Hirsitalovalmistaja Kontiotuote oy eli Kontio kertoi viime vuoden elokuussa tehneensä seitsemän vuoden pituisen, 250 miljoonan euron puitesopimuksen hirsirakenteiden myynnistä ulkomaille. Puitesopimuksessa osapuolet sitoutuvat noudattamaan valmiiksi neuvoteltuja sopimusehtoja myöhemmissä sopimuksissaan.
Kontio kertoi sopimuksen kattavan yhteensä noin 10 000 asunnon hirsirakenteet kahteen eri kohteeseen, joista ensimmäinen sijaitsee Välimerellä. Ensimmäisten toimitusten oli tarkoitus alkaa syksyllä ja varsinaisten toimitusten kuluvan vuoden alusta.
Helsingin Sanomien mukaan jättikauppa ei ole vielä realisoitunut. Kontion toimitusjohtaja Mika Rytky kertoo lehdelle, että asiakkaalla on ollut Kontioon liittymättömiä haasteita saada projektia eteenpäin. Keskusteluja on Rytkyn mukaan tarkoitus jatkaa syksyllä.
Pudasjärvellä toimivan Kontion liikevaihto oli vuonna 2024 noin 43 miljoonaa euroa. Yhtiön tulos oli viime vuonna kolme miljoonaa euroa tappiolla.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







