Tutkimus selvitti: Puun kasvu hidastuu nopeasti sen jälkeen, kun kirjanpainaja on iskeytynyt siihen
Puu kuivuu ja kasvu hidastuu jo ennen kuin sen kuolemasta on näkyviä merkkejä.Puiden kasvu hidastuu kirjanpainajan iskettyä puuhun jo kauan ennen kuin kasvu loppuu ja puu kuolee, selviää Itä-Suomen yliopiston tutkimuksesta.
Kirjanpainajan iskeydyttyä puuhun sen läpimitta pienenee ja puu alkaa kuivua ennen kuin puun kuolemasta on näkyviä merkkejä.
Puiden paksuus vaihtelee luonnollisesti päivän mittaan. Päivisin puut hengittävät enemmän nestettä ulos ja ovat sen takia ohuempia. Öisin puiden paksuus on suurempi, koska ne sisältävät enemmän vettä.
”Halusimme päästä käsiksi vuorokausivaihteluun, koska se on puille tärkeätä. Puiden kasvu tapahtuu pääasiassa yöaikaan, kun vettä on enemmän saatavilla”, sanoo tutkimusartikkelin pääkirjoittaja, Itä-Suomen yliopiston apulaisprofessori Samuli Junttila.
Eteläisessä Suomessa on paljon kuusikoita, jota ovat alttiita kirjanpainajatuhoille.
”Eri puiden välillä oli kuitenkin paljon vaihtelua. Siihen saattaa vaikuttaa se, kuinka paljon kirjanpainajia puussa elää tai se, kuinka paljon muuta stressiä puu kokee”, Junttila sanoo.
Tutkimuksessa vertailtiin 31 tervettä puuta 26 puuhun, joihin kirjanpainaja on iskeytynyt. Suurin osa puista sijaitsi Helsingin keskuspuistossa, osa Evolla. Puut olivat keskenään suunnilleen saman ikäisiä.
Puiden paksuuden mittaamiseen käytettiin dendrometriä. Puiden paksuus mitattiin mikrometrien tarkkuudella 15 minuutin välein.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







