Sveitsin Alpeilla suunnitellaan susien metsästystä
Alpeilla suunnitellaan parhaillaan laajaa susijahtia, jossa metsästettäisiin kaksi kolmasosaa tänä vuonna syntyneistä nuorista susista.
Kantonissa tiedetään tällä hetkellä olevan ainakin 12 susilaumaa. Kuvituskuva. Kuva: Markku VuorikariDer Schweizer Bauer -lehti raportoi Sveitsin Graubündenin kantonin suunnitelmista ampua 35 alueen 120:stä sudesta. Kantonissa tiedetään tällä hetkellä olevan ainakin 12 susilaumaa.
Suunnitelmissa on poistaa kaksi kolmasosaa tänä vuonna syntyneistä sudenpennuista. Suunnitelman mukaan metsästys alkaisi 1.9. ja kestäisi tammikuuhun 2025 asti. Toimenpide on mahdollinen, koska Sveitsi ei ole osa EU:ta.
Metsästystä perustellaan tarpeella suojella Alppien maatalouselinkeinoa ja samalla varmistaa susien pysyminen ihmisarkoina. Alueen susikantaa ei kuitenkaan haluta vaarantaa.
Sveitsin liittovaltion ympäristöviraston FOE:n odotetaan hyväksyvän suunnitelman elokuun lopussa. Viime vuonna susien metsästys keskeytettiin osittain metsästyksen aloituksen jälkeen metsästyksestä tehtyjen valitusten takia.
Schweizer Bayer: Graubünden will 35 Wölfe schiessen
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat




