Seuraava askel tapaturmia vastaan ‒ kaikilla on oltava käsineet
Turvakengät, huomioliivi, suojalasit, kypärä ja kuulosuojaimet olivat tuttuja monelta muulta tehdas- tai työmaavierailulta.Toukokuun lopulla pääsin runsaan vuosikymmenen tauon jälkeen tehdaskierrokselle kartonkitehtaalle. Ennen Metsä Boardin Kyröskosken tuotantotiloihin siirtymistä isännät kävivät läpi turvallisuusohjeet ja jakoivat turvavarusteet. Turvakengät, huomioliivi, suojalasit, kypärä ja kuulosuojaimet olivat tuttuja monelta muulta tehdas- tai työmaavierailulta.
Viimeiseksi puettiin viiltohansikkaat. Ne olivat jotain ihan uutta. Tehtaan johdon mukaan hansikaspakko koskee niin vieraita kuin työntekijöitä. Kesäkuun ensimmäisestä päivästä lähtien kaikissa Metsä Boardin tehtaissa otettiin käyttöön suojakäsinepakko. Jokaisen tuotantotiloissa työskentelevän tai piipahtavan on käytettävä viiltokäsineitä.
Tavoitteena on välttää ja vähentää käsien vammoja. Riski viiltoihin on olemassa, koska tuotannossa syntyvän kartongin reunat ovat teräviä ja kartonkikoneessa on paljon osia, joissa voi satuttaa sormensa tai kämmenensä.
Metsä Boardin tavoitteena on nolla työtapaturmaa vuoteen 2030 mennessä. Yhtiön vuosikertomuksesta voi laskea, että viime vuonna sattui 20 sairauslomaan johtanutta työtapaturmaa. Yhtiö työllistää runsaat 2 200 ihmistä. Sairausloma saattaa kestää yhden työvuoron tai vaikka kaksi viikkoa. Luvussa eivät ole mukana pienemmät tapaturmat, joista ei määrätä sairauslomaa.
Tehdaskierroksen aikana eron aiempaan huomasi selvästi: paljon oli tapahtunut edellisen paperi- ja kartonkitehdaskäynnin jälkeen. Tehdassali oli siistiytynyt: epoksipinnoitetut lattiat kiilsivät, vesilätäköitä ei näkynyt kartonkikoneen vieressä, työkaluja ei lojunut missään ja työntekijät käyttivät tunnollisesti suojavarusteita.
Automaatiota oli tullut paljon lisää. Suojaseinät ja portit estivät pääsemästä turhan lähelle tuotantolinjaa. Automaattisesti toimivat nostimet ja kuljettimet siirsivät rullia sekä kartonkikoneessa että valmiin kartongin jälkikäsittelyssä.
Vuosikymmenessä muutos oli merkittävä. Muistan ajat, kun lattiat olivat märkiä ja valmistuslinjalla oli näyttäviä käsityötä vaativia työvaiheita. Yksi niistä oli tampuurin vaihto eli kartonki- tai paperikoneessa valmistuneen leveän rullan nosto pois koneesta.
Kierroksella tehtaanjohtaja yritti määrätietoisesti pitää toimittajista ja kuvaajista koostuneen vierailijaryhmän näpeissään. Se ei välttämättä ollut helpoin tehtävä, koska ihmettelijöitä, kyselijöitä ja sopivan kuvakulman etsijöitä riitti sinne tänne.
Liekö johdon takaraivossa ollut saman yrityksen Simpeleen tehtaalla toukokuun alkupuolella tapahtunut kuolemaan johtanut puristusonnettomuus. Kuolemaan johtavat onnettomuudet ovat onneksi harvinaisia, mutta aivan turhia. Yhdenkään työntekijän ei pidä joutua vaaraan työssään.
Tekemistä työtapaturmien välttämiseksi riittää.
Kirjoittaja on MT:n toimittaja.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat



