Sipilä huolestui Kemin tehdashankkeesta, jos tuleva hallitus rajoittaa metsienkäyttöä
Hallitustunnustelija Rinne: Suomen hakkuutaso kestää uuden tehtaan tuoman kysynnän.
Puunkäytön linjaukset vaikuttavat metsäalan investointeihin. Kuva Kemin Metsä Groupin tehtaalta. Kuva: Pekka FaliPääministeri Juha Sipilää (kesk.) huolestuttaa Metsä Groupin Kemiin suunnitteleman suuren biotuotetehtaan kohtalo, jos tuleva hallitus tiukentaa valtion metsienkäyttöpolitiikkaa.
"Huolettaa se, saako kestävä suomalainen metsänhoito, joka sallii puunkäytön maltillisen lisääminen, jatkumon. Nämä investoinnit eivät toteudu, jos sitä ei sallita, jos mennään (puunkäytössä) alaspäin, niin kuin joidenkin puolueiden ohjelmassa on", Sipilä sanoi keskustan puoluevaltuuston kokouksessa Riihimäellä.
Metsä Group kertoi eilen aloittavansa biotuotetehtaan hankesuunnittelun Kemissä. Tehtaan on määrä tuottaa 1,5 miljoonaa tonnia havu- ja lehtipuusellua vuodessa sekä lisäksi muita biotuotteita. Tehdas maksaisi 1,5 miljardia euroa.
Keskustan varapuheenjohtajan Katri Kulmunin mukaan Kemiin suunnitteilla oleva tehdashanke täytyy ehdottomasti huomioida hallitusneuvotteluissa. Kulmuni muistuttaa, että toteutuessaan Kemin hanke olisi suomalaisen metsäteollisuuden suurin investointi koskaan ja "merkittävä buusti" kansantaloudelle.
"Kyllähän silloin kaikki vaikkapa infrastruktuuriin liittyvät asiat ovat aivan keskeisiä valtion puolelta. Ehdottomasti hallitusneuvotteluissa tämä täytyy käsitellä", Kulmuni sanoi Riihimäellä.
"Aikanaan Äänekoski sai noin parilla sadalla miljoonalla vahvistuksia tiestöön, raiteisiin ja väyliin", Kulmuni jatkoi viitaten Metsä Groupin toissa vuonna toimintansa aloittaneeseen Äänekosken biotuotetehtaaseen.
"Tämä on kansallinen kysymys kun tällaisia miljardi-investointeja Suomeen tulee."
Rinne: Äärettömän hieno asia
Hallitustunnustelija Antti Rinne (sd.) on puolestaan tervehtinyt ilolla uutista siitä, että Metsä Group harkitsee biotuotetehtaan perustamista Suomeen. Rinne kertoi olevansa valmis hallituskaudellaan satsaamaan infrastruktuuriin tehdashankkeen tukemiseksi.
"On äärettömän hieno asia, että jättiluokan investointeja halutaan tuoda tänne", Rinne sanoi Ylen Ykkösaamussa.
Rinne kertoi uskovansa, että Suomen metsien hakkuutaso kestää uuden tehtaan tuoman kysynnän.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

