Mustamaalaaminen ja maalittaminen pelottavat metsäammattilaista enemmän kuin karhut
Osaamis- ja virheettömyysvaade on tänä päivänä kova.
Vaikka toimitaan laillisesti oikein, noudatetaan sertifikaatteja ja metsänomistajan toiveita, kaikkia ei aina voida miellyttää, kirjoittaa Suvi Kokkola. Kuva: Rami MarjamäkiKävin kesällä Kolilla. Ukkonen uhitteli, mutta koska olimme päättäneet kiertää tietyn lenkin ja aikaa siihen oli muutama tunti, niin matkaan lähdettiin. Ei se muitakaan retkeilijöitä näyttänyt haittaavan.
Lopputuloksena oli puolessa välissä nopea eteneminen korkealta laelta alaspäin, ukkonen suoraan yläpuolellamme ja kunnon raekuuro niskaan. Siellä me juoksimme muiden mukana lähimpään puuvajaan suojaan.
Kotioloissa en ikinä lähtisi ukkosella metsään. Olen oppinut kunnioittamaan eli pelkäämään sitä. Ryhmäpaine tai jokin kuviteltu rakennetun reitin ja muiden ihmisten tuoma turva sotki ajattelua.
Karhuja kunnioitan, mutta en vielä tähän asti ole pelännyt, että oikeasti kohtaisin niitä, vaikka jälkiä olen usein nähnytkin. Uskon ja kuvittelen, että ne väistävät ihmistä, jos vain edes vähän pidän meteliä.
Nyt olemme aivan uudessa tilanteessa. Poliisi on kertonut, että tilanteet, joissa karhun tai suden arvioidaan aiheuttavan vaaraa ihmisten hengelle tai turvallisuudelle, ovat lisääntyneet merkittävästi. Ihmisarkuus häviää sitä mukaa, kun kannanhoidollinen metsästys on jäissä.
Milloin vain voi putkahtaa sähköpostia tai puhelu, joka pahimmillaan aiheuttaa kuuman lehahduksen koko kropan läpi ja salpaa hengityksen hetkeksi.
Tutustuin Metsämuseo Lustossa käsitteeseen metsänpeitto. Suomalaisen uskomusperinteen mukaan ihminen voi ajautua luonnossa metsänpeittoon eli paikkaan tai tilaan jonkin olennon, kuten haltijan tai jopa harakan viemänä. Sienien muodostama kehä voi olla noidan virittelemä, ja eksyminen saattaa johtua metsänpeittoon joutumisesta.
Nykyajan metsäammattilainen ei pelkää työssään eniten karhuja, noitia eikä ukkosta. Negatiivinen julkisuus, mustamaalaaminen ja maalittaminen ovat sen sijaan todellisia pelkoja. Vaikka toimitaan laillisesti oikein, noudatetaan sertifikaatteja ja metsänomistajan toiveita, kaikkia ei aina voida miellyttää.
Vailla virallisia rajoitteita tai mitään erityisiä luonto- tai maisema-arvoja oleva metsä voi olla yksittäisen ihmisen tai organisaation mielestä olla niin merkittävä, että toiminta kohteessa on väärin, ja siitä pitää nostaa meteli. Tähän valitettavasti osa medioista lähtee ilman faktantarkistusta innokkaasti mukaan.
Mielipidepalstat ovat myös usein aika raadollista luettavaa.
Osaamis- ja virheettömyysvaade on tänä päivänä kova. Maastossa pitää huomata kaikki ja sen jälkeen tietää, mitä pitää tehdä. Lopuksi täytyy vielä toivoa ja valvoa, että ketjun jokainen lenkki tietää, mitä tekee.
Milloin vain voi putkahtaa sähköpostia tai puhelu, joka pahimmillaan aiheuttaa kuuman lehahduksen koko kropan läpi ja salpaa hengityksen hetkeksi. Toisaalta vahva ahdistus on merkki siitä, ettemme ole vielä paatuneet.
Negatiivinen julkisuus ei tapa, ainakaan heti. Noidista ja harakoista ehkä selviämme ja järkevät osaavat suojautua ukkoselta. Suurpetojen kanssa tilanne voi muuttua piankin aivan toiseksi. Kaikesta tästä huolimatta metsäala veti hyvin opiskelijoita. Rohkeaa porukkaa.
Kirjoittaja on metsänhoitoyhdistys Mänty-Saimaan toiminnanjohtaja.Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
