Kanadassa 25 000 ihmistä paennut ennennäkemättömiä maastopaloja – Albertan provinssi julisti hätätilan
Äärimmäiset sääolosuhteet ovat koetelleet Kanadaa toistuvasti viime vuosina, ilmeisesti ilmaston lämpenemisen seurauksena.
Kanadan maastopaloja on kuvattu ennenäkemättömiksi. Kuvituskuva UPM:n kulotuksesta Janakkalassa. Kuva: Raisa Kyllikki KarjalainenLäntisessä Kanadassa noin 25 000 ihmistä on joutunut pakenemaan kodeistaan "ennennäkemättömiksi" luonnehdittujen maastopalojen vuoksi. Alberta on julistanut hätätilan, sillä provinssin alueella on syttynyt yhteensä satakunta maastopaloa.
Asukkaita on evakuoitu veneillä ja helikoptereilla. Jo lieskoja paenneiden lisäksi tuhansia on kehotettu olemaan valmiina lähtemään lyhyellä varoitusajalla.
Alberta on yksi maailman suurimmista öljyntuotantoalueista. Provinssin pääministerin Danielle Smithin mukaan kevät on ollut alueella kuuma ja kuiva, minkä vuoksi muutama kipinä riittää sytyttämään pelottavia maastopaloja.
"Nämä olosuhteet ovat johtaneet ennennäkemättömään tilanteeseen, jossa provinssimme tänään on”, Smith sanoi.
Smithin mukaan yli 20 yhteisöä on evakuoitu ja ainakin 122 000 hehtaaria maastoa on palanut. Kolmasosaa paloista ei ole saatu hallintaan, kertoi uutistoimisto AFP aamulla Suomen aikaa.
Äärimmäiset sääolosuhteet ovat koetelleet Kanadaa toistuvasti viime vuosina, ilmeisesti ilmaston lämpenemisen seurauksena.
Vuonna 2016 Albertan Fort McMurrayssa metsäpalojen tieltä jouduttiin evakuoimaan kymmeniä tuhansia ihmisiä. Kaksi vuotta sitten taas Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa satoja ihmisiä kuoli ennätyshelteissä, jota seurasivat tuhoisat maastopalot sekä myöhemmin tulvat ja maanvyörymät.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat






