Suomalainen sellu voi korvata puuvillaplantaaseja
Paita tai pikkujoulumekko syntyy tulevaisuudessa samasta selluloosasta kuin paperikin. Näin uskoo joukko tekniikan ja muotoilun huippututkijoita, joiden tehtävänä on kehittää selluteollisuudelle uusia kasvualoja.Metsäteollisuus ei hyppää tekstiiliteollisuuden tontille kylmiltään.
”Selluteknologia ja siihen liittyvä kemia on kehittynyt kymmenen vuoden aikana hurjan harppauksen”, tutkimusprofessori Ali Harlin Teknologian tutkimuskeskus VTT:stä sanoo.
Paineet ovat kovat löytää paperin rinnalle uusia sellujalosteita. Tekstiileissä piilee suuri lupaus, koska puuvillan tuotannon kasvu on tyrehtymässä.
”Helposti ajatellaan, että eihän me mitään voida, kaikki tehdään kaukana Aasiassa”, Harlin sanoo. Mahdollisuuksien markkinat voivat avautua, kun työläät kehruumenetelmät korvataan uusilla tekniikoilla.
Tekstiiliteollisuus on maailman neljänneksi suurin toimiala ja edelleen kasvussa. Noin 40 prosenttia nykyisistä raaka-aineista tulee ympäristöä raskaasti kuormittavilta puuvillapelloilta. Eniten käytetty materiaali on öljypohjainen polyesteri.
Tekesin rahoittaman tutkimushankkeen tavoitteena on mullistaa suomalaisen selluloosan käyttöä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

