Kansallinen suruaika alkanut Chilessä – vuoristometsissä yhtä aikaa syttyneet tulipalot levisivät kaupunkeihin, kuolonuhreja yli 120
Sadat ihmiset ovat yhä kateissa. Ruumiita löytyy lisää sitä mukaa kuin asukkaat, pelastajat ja armeija raivaavat talojen raunioita. Presidentti ja kuvernööri epäilevät, että osa paloista sytytettiin tahallaan.
Metsäpalot ovat Chilen pahin katastrofi sitten vuoden 2010 maanjäristyksen, jossa kuoli noin 500 ihmistä, Reuters kertoo. Kuva on Suomesta. Kuva: Kimmo HaimiChilessä metsistä kaupunkeihin levinneissä tulipaloissa oli maanantai-iltaan mennessä kuollut 123 ihmistä. Uutistoimisto Reutersin mukaan sadat ihmiset ovat yhä kateissa.
Ruumiita löytyy lisää sitä mukaa kuin asukkaat, pelastajat ja armeija raivaavat talojen raunioita, Guardian kertoo.
Viña del Mar, Quilpué ja Villa Alemana Valparaison alueella ovat kärsineet paloista pahasti.
Pahiten kärsineille alueille on määrätty ulkonaliikkumiskielto. Maanantaina Chilessä alkoi kaksipäiväinen kansallinen suruaika.
Tulipalot syttyivät vuoristoisilla, vaikeakulkuisilla metsäalueilla.
Varasisäministeri Manuel Monsalve sanoi sunnuntaina, että Chilessä riehui 165 tulipaloa ja arviolta noin 14 000 kotia on vaurioitunut pelkästään Vina del Marin ja Quilpuén alueilla, Reuters kertoo.
Chilen hätätilaviranomaisten mukaan lähes 26 000 hehtaaria maastoa oli palanut sunnuntaihin mennessä.
Tulipalot syttyivät CBC:n mukaan vuoristoisilla, vaikeakulkuisilla metsäalueilla. Ne levisivät nopeasti kaupunkeihin.
Palojen hallintaa vaikeuttavat poikkeuksellisen korkea lämpötila, alhainen ilmankosteus ja kova tuuli, Chilen presidentti Gabriel Boric sanoi lauantaina.
Chilen hätätilaviranomaisten mukaan lähes 26 000 hehtaaria maastoa oli palanut sunnuntaihin mennessä.
Osa tulipaloista voi olla sytytetty tahallisesti, Valparaison alueen kuvernööri Rodrigo Mundaca sanoi sunnuntaina. Presidentti Boric mainitsi asiasta lauantaina, CBC kertoo.
"Nämä tulipalot alkoivat neljästä pisteestä samaan aikaan", Mundaca sanoi.
Metsäpalot ovat Chilen pahin katastrofi sitten vuoden 2010 maanjäristyksen, jossa kuoli noin 500 ihmistä, Reuters kertoo. Viime vuoden 400 000 hehtaarin metsäpaloissa kuoli ennätyksellisen helleaallon jälkeen 27 ihmistä.
STT:n mukaan tulipaloja on sammuttamassa noin 1 400 palomiestä ja 1 300 sotilasta sekä vapaaehtoisia. Sammutustöissä on apuna myös 31 helikopteria ja lentokonetta.
AP:n mukaan palot näyttivät maanantaina laantuvan.
Guardian: ‘Like a war zone’: Chile wildfire death toll reaches 123 amid race to clear rubble
Reuters: Forest fires kill 123 in Chile's worst disaster since 2010 earthquake
AP: Hundreds of people are missing as the death toll from Chile’s wildfires reaches 123
CBC: Chilean officials theorize deadly forest fires could have been intentionally caused
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat






