
Luston näyttelykausi henkii toivoa ‒ päärooleissa puuarkkitehtuuri ja nallekarhut
Metsämuseon peruskorjaus ja päänäyttelyjen uudistus etenevät taustalla vähitellen, ja valmista pitäisi olla keväällä 2024.
Metsänkuninkaan syntymäpäivää juhlistaa Lustossa 200 erilaista ja eri ikäistä nallea. Kuva: Saara LaviSuomen Metsämuseo Luston vuoden 2022 näyttelykausi avautui torstaina 28. huhtikuuta. Puuarkkitehtuuri ja sen luoma toivo nousevat esiin erikoisnäyttelyissä Toivoa puusta ja Kattoristikoiden ratkojat.
Toivoa puusta -näyttely nostaa esiin puurakentamisen vahvuudet, mutta myös heikkoudet. Nimi liittyy siihen, että puulta toivotaan nyky-yhteiskunnassa ilmastokriisin keskellä paljon. Noin puolet uusista kouluista Suomessa rakennetaan puusta ja puiset kohteet ovat voittaneet arkkitehtuuripalkintoja, mainitsi näyttelyn kuratoinut kulttuuritoimittaja Minna Joenniemi avajaispuheessaan.
Näyttely käsittelee rakentamisen isoa muutosta, ja pohtii myös, pitääkö rakentaa ollenkaan. Esille pääsee myös vanhojen talojen korjaaminen ja vaaliminen.
Toivoa puusta -näyttelyn on tuottanut Arkkitehtuurimuseo. Näyttely käsittelee puun roolia ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Hauskana yksityiskohtana se kertoo muun muassa, että Suomen kartalle on merkitty yli 800 Toivolaa, joiden joukossa on muun muassa monia kouluja ja seuraintaloja.
Kokonaisuus on toteutettu ympäristöministeriön puurakentamisen toimenpideohjelman tuella. Näyttely on esillä Lustossa 28.4.–26.3.2023.
Nallekeräilijä Käpy Tarus toi näyttelykauden avajaisiin mukanaan Tusso-nallen vuodelta 1910. Kuva: Saara LaviSympaattinen ja vahvasti paikallinen näyttely Metsänkuninkaan syntymäpäivä juhlistaa Nallekarhu-lelun 120-vuotisjuhlaa. Lustoon on tuotu 200 nallea savonlinnalaisen Käpy Taruksen keräämästä, ja Savonlinnan kaupungille lahjoittamasta kokoelmasta.
Tarus kuvailee nalleja maailman rakastetuimmiksi leluiksi, joilla leikkivät tytöt ja pojat ja joita rakastavat vanhat sekä nuoret. Tarus on keräillyt nalleja vuodesta 1992 ja myös tehnyt itse yli 500 nallea. Kokoelma oli aiemmin esillä Savonlinnan nukkemuseossa, jonka toiminnan loputtua Tarus lahjoitti lelukokoelmansa Savonlinnan kaupungille, missä se on sijoitettuna museoon Riihisaaressa. Vastaavassa mittakaavassa nallet eivät ole olleet esillä vuoden 2016 jälkeen.
”Hienoa, että nallekarhu sai tulla viettämään juhlia näin hienoon ympäristöön”, Tarus sanoo.
Nallekarhu syntyi samanaikaisesti saksalaisessa Steiffin leikkikalutehtaassa ja Yhdysvalloissa vuonna 1902. Nallekarhu, englanniksi teddybear, sai teddy-etuliitteen presidentti Theodor Rooseveltin mukaan. Roosevelt osallistui karhunmetsästykseen Missisippissä, mutta kieltäytyi ampumasta kiinniotettua eläintä. Tapauksesta tehty pilapiirros kuvasi teddykarhun, ja sen pohjalta leikkikalutehdas lanseerasi ensimmäisen nallekarhun nimeltä ”Teddy’s Bear”. 120 vuoden aikana teddykarhu on tullut tunnetuksi ympäri maailmaa lukemattomina erilaisina versioina.
Metsänkuninkaan syntymäpäivä -näyttelyn vanhin nalle on vuodelta 1913 ja nuorin, Sisu nimeltään, on valmistunut vuonna 2022. Näyttely on esillä Lustossa 28.4.–2.10.2022.
Kattoristikoiden ratkojat -näyttely esittelee keskiaikaisten kattoristikoiden maailmaa ja sitä selvittävän tutkimusryhmän työtä. Esillä on tekstien ja kuvituksen ohella pienoismalli sekä aineistoa, joka havainnollistaa kenttätyötä.
Suomen vajaan kahdenkymmenen keskiaikaisen kivikirkon kattorakenteissa on säilynyt tallessa puurakennusperintöä keskiajalta saakka. Puiset kattorakenteet ovat paitsi ainutlaatuinen tutkimusaineisto, myös yhä edelleen toimiva kantava rakenne. Pitkäikäisen puurakentamisen taidonnäytteet ovat kestäneet aikaa jo yli puoli vuosituhatta.
Metsämuseo Luston peruskorjaus ja vakionäyttelyjen uudistus etenevät jo hiljalleen. Museo on ainakin tänä vuonna, samoin kuin kesäkaudella 2023 siitä huolimatta avoinna aivan normaalisti, ja uudistustyötä tehdään taustalla vähitellen, kertoo viestinnän asiantuntija Sari Kotivirta.
Uudistusten on tarkoitus valmistua keväällä 2024.
Lue lisää:
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







