Aikamatka 1970-luvulle: Koskettava verkkonäyttely metsätyön murroksesta on katsaus maaseudun arkeen iloineen ja suruineen
Valokuvien välityksellä pääsee nostalgiamatkalle aikaan, jolloin maaseutu tyhjeni, lähiöt syntyivät ja suosituin tv-ohjelma oli Lauantaitanssit.Metsämuseo Luston tämän vuoden päänäyttely Miehen työ on nähtävillä verkossa.
Miehen työ -kokonaisuuteen kuuluvat näyttelyn lisäksi kirja ja radiodokumentti. Tällä hetkellä museo on suljettu, mutta näyttely on esillä museon avautumisesta alkaen 28.3.2021 asti.
Luston näyttelyssä on esillä noin 60 mustavalkoista valokuvaa. Verkkonäyttelyssä kuvia on vielä enemmän, noin 100 kappaletta. Aineiston kuvaajat ovat Erkki Heikinheimo ja Aarne Reunala.
Valtaosa kuvista on ennen näkemättömiä otoksia 1970-luvun metsätyöntekijöistä ja työn murroksesta.
Kuvista välittyy vahvasti raskaan työn arki metsissä, taukotuvissa ja tienpäällä. Näyttely tarjoaa pilkahduksia myös metsämiesten vapaa-ajasta sekä lämminhenkisiä kuvia puolisoista ja lapsista vaativan työn varjossa.
Näyttelyä täydentävän Metsien miehet -radiodokumentin voi kuunnella Yle Areenassa.
Työnkuvan murrosajasta kertovat vanhan ajan metsätyömies Erkki Kiiskinen, metsäkoneyrittäjä Jarkko Sopanen, Teollisuusliiton sopimusasiamies Jari Sirviö ja Ponsse Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Juha Vidgrén.
Radiodokumentti on Suomen Metsämuseo Luston ja Ylen Dokumenttiryhmän yhteistuotantoa.
Miehen työ -kokonaisuuden yhteistyökumppanit ovat Yle, Tapio ja Einari Vidgrén Säätiö.
Lue myös:
Kirja-arvio: Eläköitynyt ennätysmetsuri sahaa loppuun 80. moottorisahaansa
Kämppälaki piti metsämiehet ojennuksessa: "Naiskokki on rauhoitettu, vaikka itse olisi halukas"
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat


