Miksi sademetsä muuttui valtavaksi päästölähteeksi? Harvennus aiheuttaa erikoisen ongelman, kertoo tutkija

Pirjo Kristiina Virtanen ei hätkähdä enää kotimaan hyttysparvia, sillä sademetsissä niitä on moninkartainen määrä ja suojautuminen on vaikeaa. Kuva: Jarno Mela

Apulaisprofessori Pirjo Kristiina Virtanen Helsingin yliopistosta tutkiskelee eksoottisia kasveja Helsingin yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa. Joukosta löytyy tuttujakin, sillä Virtanen on työnsä puolesta viettänyt viimeisen 20 vuoden aikana pitkiäkin aikoja alkuperäiskansojen parissa Etelä-Amerikassa. Takana on nukkumista riippumatoissa, ruokailua kyläläisten kanssa yhteisistä kulhoista ja samoilua sademetsissä.

Ilma on siis tutun kosteaa, mutta viileämpää ja vailla siivekkäisten hyönteisten loputtomia laivueita. Karstulasta kotoisin oleva Virtanen kertoo siedättyneensä henkisesti verenimijöihin sen verran vahvasti, että lomat soiden ympäröimissä lapsuudenmaisemissa Keski-Suomessa sujuvat turhia huitomatta myös hyttysaikoina.

”Brasiliassa niihin tottuu ajan myötä. Päivällä iskevät pienet, mäkäräisen kaltaiset kärpäset ja illalla hyttyset.”

Monella nuorella on kiire päästä kotikonnuilta suureen maailmaan. Tohtoriksi vuonna 2007 väitellyt Virtanen ei moista itsessään tunnista.

”Hieman kokeillen lähdin Turkuun opiskelemaan lukion jälkeen. Paljon siihen vaikutti se, minne kaverit menivät.”

Reaaliaineet kiinnostivat, joten hän päätti alkaa opiskella muun muassa uskontotiedettä, historiaa, kehitysmaatutkimusta sekä kasvatustieteitä.

Maisterin paperit saatuaan hän lähti vapaaehtoistyöhön Brasiliaan. Ilman sitä elämä olisi voinut viedä toiseen suuntaan. Se oli ponnahduslauta Brasilian suurlähetystöön Helsingissä, jossa vierähti pari vuotta. Kielitaidon karttuessa hän lähti vielä vuodeksi Lissaboniin YK:n alaiseen järjestöön.

Alkuperäiskansojen professuuri perustettiin Helsingin yliopistoon 2016, ja Virtanen valittiin tehtävään monen kymmenen hakijan joukosta. Takana oli 13 vuotta Amatson- ja alkuperäiskansatukimusta. Työssä yhdistyvät myös kaikki asiat, joita hän opiskeli Turussa. Portugaliakin tulee puhuttua työssä yhä päivittäin, mikä on osa Amatsonian tutkimustyötä.

Hän romuttaa kättelyssä stereotypian ”jalosta villistä”, joka Amatsoniassa vain poimii hedelmiä elääkseen. Toki joukossa keräilijöitäkin on, mutta etupäässä kansat ovat aktiivisia toimijoita monella elämän saralla omine haasteineen. Isoja puutteita heillä esimerkiksi valtion tarjoamassa terveydenhuollossa ja koulutuksessa.

Brasilian sademetsien yli 300 alkuperäiskansasta lähes 200:lla on edelleen oma kieli. Kansojen koko vaihtelee joistain kymmenistä tuhansista vain muutamiin kymmeniin. Osa on organisoitunut jo tuhansia vuosia ja luonut kehittyneitä yhdyskuntia tieverkostoineen ja rahajärjestelmineen.

”On väärin puhua, että he olisivat hyödyntäneet sademetsiä. Pikemminkin kyse on vuoropuhelusta luonnon kanssa.”

Vuosisadat vierivät, mutta he ovat vastustaneet sulautumista valtaväestöön.

”Siellä he edelleen ovat. Ympäristöarvot ovat kovin erilaisia kuin valtaväestöllä, ja yhteisö heille tärkeä”, sanoo Virtanen, joka on ollut mukana luomassa alkuperäiskansan kielten oppimateriaalia apurinã- ja manchineri-kansoille.

Amatsonin laajat sademetsät ovat tarjonneet sadoille alkuperäiskansoille elannon, mutta silti heidän kädenjälkensä on ollut kestävä ja hellävarainen. Valtaväestön suhde ympäristöön on paljon yksioikoisempi.

”Kun ensi kertaa kävin Amatsoniassa 2003, reservaattien yhdistävien väylien varret olivat metsäisiä. Nyt sama maisema on muuttunut niin, että valtaväestön karjatiloja ja peltoja voi olla tieltä katsottuna silmänkantamattomiin.”

Pirjo Kristiina Virtanen on nähnyt muutoksen Amazonin sademetsässä. Kuva: Jarno Mela

Amatsonin sademetsällä on kokoa 5,5 miljoonaa neliökilometriä, eli sen sisään sujahtaisi helposti 16 Suomea.

On hämmästyttävää, että tuollainen määrä metsää päästää vuosittain noin 1,5 miljardia tonnia hiilidioksidia ilmaan vuosittain mutta sitoo vain puoli miljardia tonnia. Vertailun vuoksi voi todeta, että koko Suomen vuotuiset kasvipäästöt ovat alle 50 miljoonaa tonnia eli 5 prosenttia Amatsonin sademetsien hiilijalanjäljestä.

Hiilinielun muuttuminen päästölähteeksi johtuu muun muassa valtavista tulipaloista sademetsissä. Virtasen mukaan syynä ovat olleet esimerkiksi sademetsien harvennukset, joiden vaikutukset ovat haitallisia siinä missä avohakkuutkin.

”Kasvusto on monikerroksista, ja suuri osa puista elää varjoissa. Kun korkeita puita hakataan, esimerkiksi bambu villiintyy ja tiheä metsä palaa herkästi.”

Virtanen ja monet hänen kollegoistaan ottivat ilolla vastaan Brasilian hiljan pidettyjen presidentinvaalien tuloksen. Sen ansiosta istuva presidentti, ”tropiikin Trumpiksi” kutsuttu Jair Bolsonaro saa väistyä ja antaa tilaa Luiz Inácio Lula da Silvalle, jonka edustama puolue on luvannut huolehtia edeltäjäänsä paremmin Amatsoniasta.

Virtasella on oma piskuinen metsäpalsta ja mökki joen äärellä Karstulassa. Maisema Kiminkijoen varressa on jo lapsuudesta saakka rakas ja tuttu. Jokinäkymissä on kuulemma jotain samaa kuin Amatsoniassa.

Sielläkin on omat murheensa, tosin kovin erilaiset kuin Brasiliassa. Maakuntien metsänomistajille on tärkeää, että itsemääräämisoikeus metsien hyödyntämisestä säilyy tulevaisuudessakin itsellä eikä valu EU:n päätösvaltaan.

”En ole kovin tarkkaan seurannut tuota keskustelua, enkä ole sen alan ekspertti. Sen voin sanoa, että mielestäni päätösten pohjana pitäisi käyttää paikallisten ihmisten omaa ympäristötietoa, sillä metsänomistajilla on yhteys omaan alueeseensa ja tietoa pitkältä ajalta.”

Vaikka nykyiseltä asunnolta on matkaa omaan metsään 400 kilometriä, hän ei voisi kuvitella koskaan luopuvansa siitä.

”Sillä on väliä, että metsä on kuulunut suvulleni niin kauan kuin tiedän – samoin kuin että se jossain vaiheessa siirtyy omille lapsilleni ja heille siirtyy paikkojen historia.”

Virtanen lisää, etteivät alakoulua käyvät pojat tietenkään vielä näe sukupolvien jatkumoa, kuten hän.

”Minulle henkilökohtaisesti on tärkeää tuntea tarina, joka liittyy alueen metsiin ja luontoon. Siellä on perheen ja paikkakunnan historiaan liittyviä tapahtumia, jotka näkyvät esimeriksi paikannimissä.”

Kaikkea ei ole edes kirjattu minnekään, vaan osa kulkee perimätietona. Sellainen voi olla vaikkapa oman isän osoittama lähde tutussa metsässä.