Video: Tiesitkö, että susi jolkottelee yleensä samoissa paikoissa? Tätä ihmisen keksintöä susi on hoksannut hyödyntää liikkumiseen
Susi liikkuu pääsääntöisesti samoissa paikoissa, mutta saalistus tai häiriötilanteet saattavat muuttaa sen reittejä, kertoo riistapäällikkö Kai-Eerik Nyholm.
Susipariskunta tai -sisarukset saattavat toisinaan eriytyä laumasta omille poluilleen. Kuvan sudet eivät liity juttuun. Kuva: Timo AaltoHuittisten Palojoen kylässä ilmestyi maanantaina riistakameraan kaksi sutta. Video on kuvattu joko aamuhämärän tai iltahämärän aikaan.
”Tämä sama susi on ilmestynyt aiemminkin riistakameraan ja sen jälkiä on näkynyt useampana vuonna. Nyt se on näköjään saanut kaverin. Tässä ei ole asutusta ihan lähellä, noin kilometrin päässä”, kertoo riistakameran omistaja Heikki Hänninen.
Videolla nähtävät sudet ovat pulleita ja pöyhkeäturkkisia. Kertooko tämä suden hyväkuntoisuudesta ja hyvästä terveydentilasta?
”Jos eläimellä on hyvä karvapeite, niin se voi lähtökohtaisesti hyvin. Pulleamman näköinen ulkomuoto tulee siitä, että alla on hyvä pohjavilla ja päällimmäisenä pitkä peitinkarva. Mustaa peitinkarvaa esiintyy selässä, hartioissa ja hännän kärjessä”, kertoo Pohjois-Karjalan vs. riistapäällikkö Kai-Eerik Nyholm. Hän on koulutukseltaan biologi.
Huonokuntoisella yksilöllä esiintyy sen sijaan laihuutta, huonoturkkisuutta ja joskus kapisuutta. Kapi tarkoittaa syyhypunkin aiheuttamaa ihosairautta, jonka seurauksena karva voi lähteä peräaukon seudulta ja hännän tyvestä leviten vähitellen koko kehon alueelle.
”Olen nähnyt kapisia kettuja. Se on erittäin epämiellyttävän näköinen elukka, jolle ilmaantuu karvattomia alueita ja paiseita ihoon. Talvi yleensä tappaa nämä kapiset otukset.”
Paksukaan lumipeite ei sen menoa haittaa.
Riistapäällikkö Nyholm arvelee, että videolla nähtävä susikaksikko saattaa olla pariskunta, joka on perustamassa sinne omaa elinaluettaan. Kyse voi olla myös yhdessä liikkuvista sisaruksista.
”Voi myös olla, että laumasta irrottautuu muutamia jäseniä hetkeksi erilleen ja sitten ne palaavat taas yhteen. Koko ajan ei ole sama lauma paketissa.”
Sudet liikkuvat pääntöisesti muiden suurpetojen tapaan samoja reittejä pitkin. Siirtyessään pidempiä matkoja ne hyödyntävät tieverkostoa ja maantieteellisiä muotoja kuten Suomenselkää ja Maanselkää. Saalistus tai häiriötekijät saattavat kuitenkin muuttaa niiden reittejä, Nyholm kertoo.
”Sudet tykkäävät jolkotella maanteitä pitkin. Älykkäinä eläiminä ne hoksaavat hyödyntää vähälumisempaa tieverkostoa siirtyessään paikasta toiseen”, Nyholm sanoo.
Susi pärjää erittäin hyvin talven aikana. Se on sopeutunut koko havumetsävyöhykkeelle arktisiin olosuhteisiin. Laumaeläimenä susi liikkuu lumessa usein siten, että vahvin yksilö tekee jäljet hankeen ja toiset tulevat samoja jälkiä perässä, Nyholm sanoo.
”Susilauma kykenee etenemään paksussa lumessa, mutta helppoa se ei niillekään aina ole”, Nyholm toteaa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat



