Kaipolan tehtaan sulkeminen surettaa Keski-Suomessa – "Emme kuitenkaan aio jäädä tumput suorina suremaan"
UPM pyrkii 75 miljoonan euron vuotuisiin säästöihin ja yhtenä toimenpiteenä sulkee Kaipolan paperitehtaansa vuoden loppuun mennessä.UPM perustelee tehtaan sulkemista paino- ja kirjoituspaperin kysynnän pitkäaikaisella laskemisella ja talouden näkymien heikentymisenä.
Paino- ja kirjoituspaperien kysyntä romahti koronaviruksen takia keväällä, eikä todennäköisesti tule elpymään samalle tasolle pitkään aikaan.
Kaipolan paperitehdas sijaitsee Jämsässä ja työllistää noin 500 henkilöä. Tehtaan sulkeminen johtaisi suoraan 450 työpaikan menettämiseen.
”Suorien työpaikkojen lisäksi menetetään epäsuorasti vielä lisää työpaikkoja”, kertoo Rolf Nyholm, joka toimii Keski-Suomen liiton maakuntahallituksen puheenjohtajana.
Nyholm kuvaa tehtaan sulkemista koko Suomea koskevaksi katastrofiksi.
”Vaikutukset tulevat olemaan pitkät, ja vaatii todellisia ponnisteluja päästä tästä ylitse”, Nyholm lisää.
Jämsän kaupunki tulee menettämään tehtaan sulkemisen myötä verotuloistaan jopa pari miljoonaa euroa vuosittain.
Tämän lisäksi Nyholm epäilee, että tehtaan ja työpaikkojen vähentyminen voi vähentää ihmisten muuttoinnokkuutta alueelle.
”Tämän myötä Jämsän työttömyysaste voi nousta jopa 15 prosenttiin”, hän lisää.
Myös Keski-Suomen maakuntajohtaja Pekka Hokkanen kuvaa tehtaan sulkemista erittäin surulliseksi asiaksi.
”Tämä on todella suuren mittakaavan tapahtuma, ja tulee vaikuttamaan alueeseen pitkään”, hän kertoo.
”Emme kuitenkaan aio jäädä tumput suorina suremaan, vaan pyrimme Keski-Suomen liitossa tekemään kaiken voitavamme, jotta pystymme auttamaan kuntia ja asukkaita”, Hokkanen jatkaa.
Keski-Suomen liitolla on erilaisia eri mittakaavan suunnitelmia, miten tehtaan sulkemisesta pyritään toipumaan.
”Ensivaiheen välittömissä toimissa tärkeää on työttömien tukeminen ja heidän uudelleen kouluttamisensa, jossa pyrimme auttamaan valtiovaltaa”, Hokkanen kertoo.
”Pidemmän ajan tähtäimessä on tukea muita alueen yrityksiä ja toimijoita, jotta myös he pystyisivät tarjoamaan lisää työpaikkoja tulevaisuudessa”, Hokkanen jatkaa.
”Liitolla tärkeä rooli on edunvalvojana varmistaa, että Jämsän kaupungin tilanne tulee näkymään poliittisessa päätöksen teossa” hän tiivistää.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat


