Anna pihan villiintyä, vaikka naapuri kauhistuisi

Voikukan haituvia on hauska puhallella lasten iloksi ja naapurien kauhuksi. Kuva: Jaana Kankaanpää

MT Metsä|Piha ja puutarha

1.7.202514:00

Kolumni

Suvi Jylhänlehto

Nurmikonleikkuukausi on alkanut pohjoisessakin. Puolisoni kanssa käymme joka kesä enemmän tai vähemmän hyväntahtoista väittelyä siitä, kuinka usein nurmikkoa pitää leikata.

Kerran viikossa vai joka toinen viikko? Siitä olemme yhtä mieltä, että kaksi kertaa viikossa on liioittelua.

Kaupunkialueella pihan hoito kuuluu tietyllä tavalla kansalaisvelvollisuuksiin. Kun yksi käynnistää leikkurin, tulee hieman laiska olo, jos ei itse parin päivän sisällä ryhdy samaan.

Pidän nurmikonleikkuusta. Siinä näkee heti työnsä jäljen, ja pihasta tulee siisti. Vastaleikattu nurmikko tuntuu mukavalta paljaiden jalkojen alla.

Olen kuitenkin vannottanut, että robottiruohonleikkuria ei tontille hankita. Vain kuolleen ruumiini yli, eikä mielellään silloinkaan. Ehkä kirjaan asian testamenttiini.

Joka kesä somessa tulee vastaan kuvia, joissa siilejä on silpoutunut robottiruohonleikkurin teriin. Siilipuolustus ei auta, kun ajattelematon robotti rynnii päälle. Enkä muutenkaan ymmärrä, miksi pihan pitäisi näyttää golf-kentältä.

Metsähallitus on kertonut harjoittavansa monikäyttömetsissään ”hallittua hoitamattomuutta”. Se tarkoittaa, että joka närettä ei raivata matalaksi, vaan esimerkiksi ennakkoraivauksissa jätetään tiheikköjä riistaa varten.

Samaa mentaliteettia harjoitan pihassani. Edellisen omistajan jäljiltä huolellisesti valitut perennat ilahduttavat minua olemassaolollaan, mutta en silti jaksa viettää koko kesää pylly pystyssä kitkemässä rikkaruohoja. Perunatkin jäivät istuttamatta.

Luonnonkasvit valtaavat pikkuhiljaa alaa. Kukkapenkki on yhtäkkiä täynnä kieloja, ja siellä täällä sinnittelee lemmikki, niittyleinikki ja metsäkurjenpolvi.

Voikukka on monelle viheliäinen rikkakasvi, mutta minusta se on kaunis. En raaski niittää keltaisenaan kukkivaa voikukkamerta kokonaan, vaan jätän yleensä pienen puoliympyrän kasvamaan. Niitä on hauska myöhemmin puhallella lasten iloksi ja naapurien kauhuksi.

Perinnemaisemat, kuten kedot ja niityt, ovat pölyttäjien tärkeimpiä elinympäristöjä. Ne käyvät yhä harvinaisemmiksi, minkä vuoksi pölyttäjille pitää löytää elintilaa muualta.

WWF kannusti keväällä suomalaisia mukaan kampanjaan, jossa villiinnytetään pihoja. Neliömetrit, joissa piha saa kasvaa villinä, on saanut ilmoittaa Ala villiksi -laskuriin.

Viime vuonna alkaneeseen kampanjaan oli huhtikuuhun mennessä kertynyt yli kaksi miljoonaa neliömetriä. Juhannuksen alla laskuriin oli ilmoitettu 3,2 miljoonaa neliömetriä.

Laiska puutarhuri saa synninpäästön — tai oikeastaan sädekehän.