Hiiletön tulevaisuus ei löydy metsistä

Kasvava metsä sitoo hiiltä. Kuva: Sanne Katainen

MT Metsä|Metsäpolitiikka

24.2.202511:00

Kolumni

Jarmo Palokallio

Tavoilleen uskollisena Suomi kiilasi takavuosina itsensä ilmastonmuutoksen torjunnassa edelläkävijöiden edelle. Hallitustasolla päästöttömän tulevaisuuden tähtäin on lukittu vuoteen 2035.

Tarkoitus oli, että päästöt putsataan metsien hiilensidonnalla. Se romuttui maaperän laskennallisiin hiilipäästöihin. Nyt näyttää vahvasti siltä, että päästötön tulevaisuus karkaa hamaan tulevaisuuteen.

Julkisen keskustelun perusteella suurin syy ilmastotavoitteiden pettämiselle on metsissä ja niiden hakkuissa. Mediassa silmiin pomppivat otsikot, jotka antavat ymmärtää metsien kasvun suorastaan romahtaneen.

Niin ei kuitenkaan ole käynyt. Metsien kasvu on pysynyt suunnilleen ennallaan, eikä siihen ole näkyvissä suurta muutosta.

Ei ainakaan niin kauan kuin metsät edelleen uudistetaan nopeasti hakkuiden jälkeen.

Metsänkäytön historia on mielenkiintoinen. Sodan jäljiltä hyvinvointivaltioksi nouseva maa ymmärsi metsien merkityksen. Niillä rakennettiin nykyisen hyvinvoinnin perustaa.

Metsäviikon avajaisissa eturivissä istui joutavimman ministerin tai tämän avustajan sijaan presidentti Kekkonen.

Käynnistyi metsänparannuksen kulta-aika, jolloin metsien kasvua ja käyttöä alettiin kiihdyttää valtiovallan tuella.

Metsätalouden harjoittaminen muuttui samalla yksisilmäiseksi. Sitä ohjasi tiukka metsälaki, jonka toteuttamista valvottiin tarkasti.

Nyt menetelmät ovat vapaat, kunhan metsän uudistamisesta huolehditaan. Suuria muutoksia metsien hoidossa ei silti ole nähty.

Jatkuvan kasvatuksen eduksi on nostettu kannattavuus. Se perustuu uudistamis- ja hoitokustannusten välttämiseen, mistä on selvää etua etenkin heikkokasvuisilla kohteilla.

Metsien kasvun ja hiilensidonnan osalta jatkuvasta kasvatuksesta on tutkittua tietoa vasta vähän. Alustavien tulosten perusteella jatkuva kasvatus on ainakin kovakasvuissa kohteissa hiilensidonnan kannalta huono vaihtoehto.

Tulos on ymmärrettävä. Nykyisen kaltaiseen metsänkasvatukseen siirryttiin 1960-luvulla. Sen jälkeen metsien kasvu on kaksinkertaistunut.

Laajamittaisiin poimintahakkuisiin palaaminen voisi vastaavasti romahduttaa metsien kasvun. Samalla heitetään hyvästit metsien hiilensidontatavoitteelle.

Pitkällä tähtäyksellä myös metsien hakkaamatta jättäminen kostautuu ilmastolle, sillä vanheneva puusto muuttuu hiilipäästöksi.

Jos metsien hiilensidontaa halutaan kasvattaa, hakkuualat kannattaa edelleen uudistaa tehokkaasti. Hiiltä saa kerrytettyä lisää myös lannoituksilla sekä kiertoaikoja pidentämällä ja puustoa järeyttämällä.

Noilla toimilla voidaan osaltaan helpottaa Suomen hiilituskaa. Varsinainen hiilineutraalisuus toteutuu kuitenkin toista kautta. Siihen pääsy vaatii varsinaisten hiilipäästöjen pienentämistä.

Metsien sijaan hiilikeskustelun painon pitäisi siten olla aivan toisaalla.