UPM kulottaa Lopella
Kulotus lisää monimuotoisuutta ja luo elinympäristöjä uhanalaisille lajeille.
Kulotuksen onnistuminen vaatii tarkkaa suunnittelua ja tiivistä yhteistyötä kulottajien ja pelastusviranomaisten välillä. Arkistokuva. Kuva: Kimmo HaimiUPM kulottaa tänään tiistaina Lopella neljän hehtaaria omistamaansa metsää. Kulotuskohde on osa Maakylä-Räyskälän Natura 2000 -aluetta.
Kulotukset kuuluvat paahderinteiden polttojen ohella Metsähallituksen luontopalveluiden johtamaan Paahde-LIFE-hankkeeseen.
UPM on yhteistyökumppanina hankkeessa ja tekee omissa metsissään paahderinteiden polttoja ja kulotuksia.
Kulotuksella matkitaan luontaisia metsäpaloja ja luodaan elinympäristöjä lajeille, jotka ovat riippuvaisia metsäpaloista tai metsäpalojen tuottamasta lahopuusta.
Palon torjunnan ansiosta metsäpalojen määrä on vähentynyt Suomessa, mikä on tehnyt monista lajeista uhanalaisia.
Paahderinteiden poltoilla pyritään lisäämään metsän pohjakerroksen valoisuutta, jota tietyt harjujen kasvi- ja hyönteislajit vaativat.
Paahde-LIFE-hankeen ennallistamispoltot ja kulotukset ajoittuvat vuosille 2015–2020. UPM tekee kulotuksia ja paahderinteiden polttoja Etelä-Suomessa neljällä eri Natura 2000 -alueella.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
