Istutukset eivät pelasta mystisen ankeriaan tulevaisuutta

Ankeriaanpoikaset tuotu Suomeen viime vuosina Ranskasta. Kuva: Kimmo Haimi

Metsä|Erä

24.4.202618:30

Kolumni

Eija Vallinheimo

Luin hetki sitten uutisen, jonka mukaan Kotkan akvaariotalo Maretariumissa on juhlittu 50 vuotta täyttäviä ankeriaita. Uutisessa kerrottiin, että yksi naaraista kypsytti spontaanisti mätimunat akvaario-olosuhteissa. Näin ei ole tapahtunut tiettävästi muualla.

Ankerias onkin lisääntymistavoiltaan varmasti yksi merkillisimmistä ja salaperäisimmistä kaloista. Sen elämästä ei tiedetä juuri mitään.

Se tiedetään, että ankeriaskanta on tutkimusten mukaan Euroopan-laajuisesti vähentynyt 95 prosenttia 1980-luvulta lähtien.

Ankeriaat kutevat ja syntyvät Atlantin Sargassomerellä, josta ne kulkeutuvat Eurooppaan. Nature-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan kalojen väheneminen johtuu osittain ankeriaan elinkaaren merellisissä vaiheissa tapahtuvista tekijöistä.

Ankerias on myös Suomessa alkuperäinen kalalaji. Suomessa ankeriasta on aikoinaan noussut runsaimmin Kymijokeen ja Kokemäenjokeen. Mereen laskevien jokien patoamisen myötä ankeriaiden luontainen nousu järviimme on lähes kokonaan estynyt.

Lähes kaikki Suomessa tällä hetkellä elävät ankeriaat ovatkin istutettuja. Suomessa ensimmäiset ankeriasistutukset tehtiin jo vuonna 1893. Suuremmassa määrin istutuksia tehtiin 1960–1970-luvuilla.

Viime vuonna Suomeen istutetut ankeriaat oli pyydetty Ranskasta, ja ne viettivät osan matkasta Ruotsissa karanteenissa. Viime vuonna Suomen vesistöihin istutettiin yhteensä 31 500 ankeriaanpoikasta, joista noin 20 000 Luonnonvarakeskuksen toimesta.

Koska ankeriailla ei ole luontaisia vaellusyhteyksiä mereltä sisävesille, ei niitä ole myöskään takaisinpäin, vaan osa kaloista silpoutuu vaelluksellaan turbiineihin.

Niinpä esimerkiksi Lahden Vesijärvellä vaellusikäisiä kaloja pyydetään ja ne kuljetetaan autokyydillä voimalaitospatojen ohi suoraan merelle, josta niiden toivotaan päätyvän Sargassomerelle. Mitään varmuutta onnistumisesta ei kuitenkaan ole.

Vuosien mittaan ankeriaita on kuljetettu edestakaisin maasta toiseen oikeastaan edes tietämättä, mitä niille lopulta tapahtuu.

Suomessa ankeriaan istutusta ovat aiemmin rahoittaneet pääosin osakaskunnat sekä alueelliset hankkeet. Nykyisin rahoittaja on valtio. Istutuksiin on vuosien aikana käytetty euro jos toinen.

Ankeriasta ei juurikaan saa kuitenkaan kalastaa, sillä ankeriaan pyynti on Suomen kalastusasetuksen perusteella sallittu vain heinäkuussa. Merialueilla ankeriaan pyynti merialueilla on vapaa-ajankalastajilta kokonaan kielletty.

Jos kalastaja vastoin lakia ottaa ankeriaan saaliiksi, hän voi joutua maksamaan kalastaan suojeluarvon, joksi on määritelty 3 500 euroa.

Istutusten sanotaan olevan osa ankeriaskannan elvyttämistä vaikka niitä lähinnä säilytetään vesistöissä. Toteutetuista hoitotoimista huolimatta havaittavaa toipumista ei ole tapahtunut. Käytännössä samoja luonnonvaraisia kaloja vain siirrellään paikasta toiseen ja toivotaan parasta.

Ehkäpä ankeriaan elinkierron paremmasta tuntemuksesta saattaisi löytyä vastaus kysymykseen, miten ankeriaskantaa voisi oikeasti elvyttää.