Lothar, Martin, Gudrun ja Kyrill riehuivat Euroopan metsissä – syyllisestä vahva epäilys
Tutkijat osoittivat, että kaikkein voimakkaimpien myrskyjen aiheuttamat metsätuhomäärät kasvoivat vuoden 1990 paikkeilla.
Entistä voimakkaammat myrskyt ovat koetelleet Euroopan metsiä. Kuva Itävallasta. Kuva: Jarmo PalokallioIlmatieteen laitoksen mukaan metsien myrskytuhot ovat lisääntyneet nopeasti Euroopassa vuoden 1990 jälkeen. Syyksi epäillään ilmastonmuutosta.
Metsätuhojen lisääntymisen on katsottu johtuneen puumäärän kasvusta sekä nykyaikaisista metsänhoitokäytännöistä ja muun muassa metsien kuusivaltaistumisesta. Ilmatieteen laitoksen tutkijoiden mukaan nuo selitykset eivät yksin riitä.
Tutkijat osoittivat, että kaikkein voimakkaimpien myrskyjen aiheuttamat metsätuhomäärät kasvoivat vuoden 1990 paikkeilla, vaikka huomioon otetaan myös Euroopan metsien kasvu.
"Tällainen muutos, jossa pahimpien myrskytuhojen määrä äkillisesti kolminkertaistuu, ei voi aiheutua vain metsänhoitokäytännöistä, vaan taustalla on myrskyilmaston muutos", toteaa Ilmatieteen laitoksen yksikönpäällikkö Hilppa Gregow.
Tutkimuksessa tarkasteltiin myös myrskyjen puuskanopeuksia, joita oli saatavilla 1980-luvulta alkaen. Tulosten mukaan vuoden 1990 jälkeen tapahtunut metsätuhojen paheneminen voi selittyä sillä, että voimakkaimmissa myrskyissä esiintyy aiempaa laajemmilla alueilla 42 m/s ylittäviä puuskia.
Viime aikoina Euroopassa katastrofaalisia metsätuhoja aiheuttaneita myrskyjä ovat olleet Wiebke (1990), Lothar (1999), Martin (1999), Gudrun (2005), Kyrill (2007) ja Klaus (2009). Niissä voimakkaimmat puuskat vaihtelivat 50 - 60 m/s välillä.
Gregowin mukaan tällaiset puuskanopeudet ovat puille liikaa.
"Mikä tahansa puu katkeaa puuskanopeuden ylittäessä 42 metriä sekunnissa. Kuuset voivat kaatua juurineen jo alemmilla puuskanopeuksilla."
Ilmatieteen laitoksen tutkimuksessa tarkasteltiin voimakkaiden osuneiden myrskyjen aiheuttamia metsätuhoja vuosien 1951 ja 2010 välillä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
