Runsaat hyönteistuhot viime vuoden peruja
Kylmä ja sateinen kesä ei ole rajoittanut hyönteistuhoja niin paljon kuin toivottiin.
Ruskomäntypistiäiset syövät vanhoja neulasia. Mänty ei kuole, mutta kärsii kasvutappioita. Kuva: SAKARI MARTIKAINEN"Viime vuonna metsänkäyttöilmoituksissa merkittiin hakkuiden syiksi hyönteistuhot yhteensä 416 hehtaarin alueelle. Tänä vuonna vastaava luku on 530 hehtaaria", kertoo Suomen metsäkeskuksen valmiuspäällikkö Yrjö Niskanen.
Niskasen mukaan hakkuut kertovat enemmän viime vuoden runsaista kirjanpainajakannoista ja niiden tappamista kuusista kuin tämän vuoden tuhoista.
Luonnonvarakeskus Lukelle tulleiden ilmoitusten perusteella parveilu on ollut voimakasta laajalti Etelä-Suomessa, ja epidemiarajaa on kolkuteltu monin paikoin Joensuun korkeudelle saakka.
"Kirjanpainajien kanta on ollut varsin korkea etenkin Kaakkois-Suomessa ja rannikkoalueilla. Kylmä ja sateinen kesä ovat kuitenkin olleet epäsuotuisia, joten kanta lähtee varmasti laskuun", Niskanen toteaa.
Pistiäiset mäntyjen kiusana
Ruskomäntypistiäisten joukkoesiintymiä on havaittu Luonnonvarakeskukselle tulleiden ilmoitusten perusteella tänä kesänä erityisesti Etelä-Savossa, mutta myös Etelä-Karjalassa, Hämeessä ja Pohjois-Karjalassa. Näillä samoilla alueilla ruskomäntypistiäistuhoja on havaittu myös edeltävinä vuosina.
Tämän kesän runsaat ruskomäntypistiäishavainnot ovat seurausta viime kesien suurista kannoista. Niskasen mukaan myös mäntypistiäisten kannat lähtevät laskuun sateisen kesän seurauksena.
Pilkkumäntypistiäisen kannasta ei vielä ole tietoa. Se esiintyy yleisemmin Länsi-Suomessa Pohjanmaan alueella.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
