
Sympaattisen näköisiä pyrstötiaisia on ollut tänä syksynä liikkeellä tavallista enemmän
Pyrstötiainen on ollut tämän syksyn päätähti vaelluslintujen osalta. Vain syksyllä 2016 pyrstötiaisia on vaellellut tätä syksyä enemmän.
Pyrstötiainen on pieni, erittäin pitkäpyrstöinen lintu, jolla on valkoinen pää ja mustat pienet nappisilmät. Kuva: Eija VallinheimoJos vuodet eivät ole säätä ajatellen veljeksiä, niin myös lintusyksyt ovat yhtä oikukkaita. Etukäteen ei voi tietää, mikä laji on vaellussyksyn tähti. Edellisenä syksynä näkyvästi esillä ollut laji saattaa olla seuraavana lähes kateissa.
Birdlife Suomi kertoo verkkosivuillaan, että tänä syksynä tavanomaista runsaammin havaittiin muun muassa pyrstö- ja hömötiaisia, puukiipijöitä ja pikkutikkoja. Poikkeuksellisen vähissä olivat esimerkiksi urpiainen ja hiiripöllö.
Pyrstötiaisen esiintyminen syys–lokakuussa oli vertailujakson 2007–2025 toiseksi runsain. Vaellus huipentui tällä kertaa tavallista aikaisemmin lokakuun alkupuolella. Suurimmat lukemat laskettiin länsirannikolla, huippuna Uudessakaarlepyyssä 3.10. lasketut 2 320 lintua. Myös Hangon lintuasemalla havaittiin 9.10. yli 1 500 muuttavaa pyrstötiaista.
Suomessa pesivien pyrstötiaisten määrä vaihtelee suuresti, ja etenkin ankarat talvet johtavat usein kannan romahdukseen. Pitkällä aikavälillä kanta on kuitenkin selvästi kasvanut. Pyrstötiainen on oppinut hyödyntymään viime aikoina myös ihmisen tarjoaman avun ja ruokailee myös ruokintapaikoilla.
Pyrstötiaiskanta vaihtelee hyvin paljon, 20 000–80 000 välillä, vaellusten ja talvien mukaan.
Vuonna 2023 ihmeteltiin valtaisaa kuusitiaisvaellusta, käpytikat rynnistävät muutaman vuoden välein ja viime vuosituhannen lopulla koettiin poikkeuksellisen voimakkaita pähkinänakkelien vaelluksia.
Vaellukset heijastelevat kannan runsautta ja kesän poikastuottoa Suomea laajemmalla alueella. Joidenkin lajien vaeltajat ovat lähes kaikki venäläistä alkuperää, mutta usein vaelluksissa on liikkeellä sekä kotimaisia että ulkomaisia joukkoja.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat





