MT Metsä

Isomäki: Hiilinielupolitiikka pitää arvioida uudelleen

Monimuotoisuuden suojelu ja metsien hiilinielujen kasvattaminen eivät kuljekaan automaattisesti käsi kädessä, kirjoittaa Risto Isomäki.
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Suomessa ja EU:ssa on väitelty jo pitkään siitä, pitäisikö metsien hakkuita vähentää hiilinielujen kasvattamiseksi. Keskusteluissa moni on automaattisesti olettanut, että metsien hiilinielut ja hiilivarastot kasvaisivat suuremmiksi, jos niistä hakattaisiin paljon nykyistä vähemmän puuta.

Pohjoisten havumetsien tutkimusyhdistyksen eli IBFRA:n tuore vertailu hiilivarastojen kehityksestä Alaskan, Kanadan, Venäjän ja Pohjoismaiden metsissä pakottaa kuitenkin arvioimaan nämä oletukset uudestaan.

Vertailun englanninkielinen nimi on Sustainable Boreal Forest Management – Challenges and Opportunities for Climate Change Mitigation. Se on ensimmäinen tarkempi, empiiriseen aineistoon perustuva selvitys siitä, miten metsien käsittely on miltei kolmen vuosikymmenen aikana vaikuttanut pohjoisten metsien hiilivarastoihin.

Tähän asti keskustelua on käyty suurelta osin tieto­koneiden tekemien mallinnusten pohjalta – eikä kukaan ole tiennyt, missä määrin ne vastaavat todellisuutta.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Uusimman arvion mukaan pohjoisten metsien puustossa on tällä hetkellä noin 43 miljardin tonnin suuruinen hiilivarasto. Tästä Venäjän osuus on 31 miljardia, Kanadan 8 miljardia, Alaskan 0,8, Suomen 0,9, Norjan 0,4 ja Ruotsin 1,3 miljardia tonnia. Hehtaaria kohden Alaskan ja Suomen metsien puustossa on 35, Norjassa 30, Venäjällä 37, Ruotsissa 46 ja Kanadassa 48 tonnia hiiltä.

Suomen metsien hehtaaria kohden laskettu hiilivarasto on siis jonkin verran pohjoisen havumetsävyöhykkeen keskiarvoa pienempi, mutta tässä ei ole mitään yllättävää.

Hiilivaraston kehitystä koskevissa luvuissa sen sijaan on. Pohjoismaissa metsiä hyödynnetään paljon voimakkaammin kuin Kanadassa, Alaskassa tai Venäjällä, mutta niiden puuston hiilivarasto kasvoi silti 35 prosentilla vuosina 1990–2017. Toisin sanoen Suomen, Ruotsin ja Norjan metsät olivat suuri hiilinielu huolimatta siitä, että niistä hakattiin kyseisenä aikana yhteensä 900 miljoonaa hiilitonnia vastaava määrä puuta, eli lähes puolet metsissä vuonna 1990 olleesta noin 7,5 miljardin kuution puumäärästä.

Kanadan ja Venäjän metsät eivät sen sijaan olleet kyseisenä aikana hiilinielu, vaan niiden hiilivarasto säilyi käytännössä ennallaan. Yhdysvaltoihin kuuluvan Alaskan metsät olivat hiilipäästöjen lähde. Ne vapauttivat ilma­kehään 32 miljoonaa tonnia hiiltä.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Miten Pohjoismaiden metsät saattoivat tuottaa yhtä aikaa sekä ratkaisevasti isompia hiilensidontapalveluja että ratkaisevasti suuremman määrän myytävää puuta? Siksi, että Kanadan, Alaskan ja Venäjän metsät menettivät paljon enemmän puuta metsäpalojen sekä myrsky- ja hyönteis­tuhojen takia.

Esimerkiksi Venäjällä metsäpalot ovat tuhonneet vuosittain 4,5–5,5 miljoonaa hehtaaria metsää ja muut ”luonnolliset häiriötekijät” keskimäärin 1,8 miljoonaa hehtaaria. Pohjoismaiden metsistä paloi vuosittain 0,01 prosenttia mutta Venäjän, Alaskan ja Kanadan metsistä 0,5–0,6 prosenttia eli 50–60 kertaa suurempi osa.

Vertailu on musertava isku vanhojen metsien hiilinielujen merkitystä korostavalle ajattelulle.

Me tarvitsemme lisää vanhoja metsiä uhanalaisten lajien pelastamiseksi, erityisesti Etelä-Suomeen. Emme kuitenkaan voi lähteä siitä, että monimuotoisuuden suojelu ja metsien hiilinielujen kasvattaminen kulkevat automaattisesti käsi kädessä. Niin ei lämpenevässä maailmassa näytä olevan.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Unelmoin itse yhä maailmasta, jota ikimetsät jonakin päivänä jälleen hallitsevat. Tämä saattaa kuitenkin olla vasta myöhemmille sukupolville sopiva haave. Siihen ei ehkä kannata pyrkiä liian suuressa määrin, ennen kuin olemme jälleen onnistuneet tasapainottamaan maapallon hallitsemattomaan kiitolaukkaan karanneen ilmaston.

Meidän kannattaisi varmaan jatkossa ajatella metsien hiilinieluja erityisesti sen kautta, mitä kaikkea puusta voidaan valmistaa. Meidän pitäisi pyrkiä tekemään puusta mahdollisimman paljon mahdollisimman pitkäikäisiä tuotteita. Niin, että myös metsistä hakattujen puiden hiili pysyy pahimman kriisivaiheen yli poissa ilmakehästä.

Aarre-lehden kolumnisti kirjailija Risto Isomäki (s. 1961) tunnetaan tieteisromaaneistaan, tietokirjoistaan ja tiedeaiheisista lehtiartikkeleistaan.

Lue lisää