Metsähallitus hakee uusia jäseniä asiakasyhteisöön ‒ näkemyksiä kaivataan erityisesti 16-30-vuotiailta sekä yli 60-vuotiailta
Yhteisön jäsenet pääsevät vaikuttamaan vuonna 2024 julkaistavaan uuteen Luontoon-palveluun ja hakemaan mukaan sovelluksen testaukseen.Metsähallitus hakee vuoden alussa perustettuun Erä- ja luontoyhteisöön 16–30-vuotiaita sekä yli 60-vuotiaita jäseniä. Yhteisön jäsenet pääsevät vaikuttamaan maastossa ja digissä toimivien palvelujen kehittämiseen. Yhteisössä käydään keskusteluja aiheeseen liittyvistä teemoista.
Näkemyksiä yhteisöön toivotaan tällä hetkellä erityisesti nuoremmilta ja vanhemmilta luonnossa liikkujilta sekä metsästäjiltä ja kalastajilta.
”Haluamme vahvistaa asiakasymmärrykseen perustuvaa palvelukehitystä niin maastopalvelujen kuin digitaalisten palvelujen suunnittelussa. Pelkät kyselyt eivät riitä, vaan tarvitsemme keskusteluja ja yhdessä ideointia, jotta opimme entistä paremmin tuntemaan erilaiset asiakasryhmät”, kertoo johtava palvelumuotoilija Susanne Nylund Metsähallituksesta.
”Erä- ja luontoyhteisön perustaminen osoitti kansalaisten kiinnostuksen palveluihimme, ja nyt tarvitsemme lisävahvistusta asiakasyhteisöömme.”
Erä- ja luontoyhteisöön kuuluu tällä hetkellä Metsähallituksen mukaan noin 1 000 erilaista luonnossa liikkujaa ja eränkävijää kaikkialta Suomesta. Uuden hakukierroksen tavoitteena on saada mukaan 500 uutta jäsentä.
Pelkät kyselyt eivät riitä, vaan tarvitsemme keskusteluja ja yhdessä ideointia, jotta opimme entistä paremmin tuntemaan erilaiset asiakasryhmät. Susanne Nylund
Moderoitujen keskustelujen aiheet vaihtelevat teemoittain ja vuodenajan mukaan. Syksyn keskusteluteemoja ovat muun muassa talviretkeily, hallitusohjelmassa esitetyt vapaaehtoiset kansallispuistomaksut sekä metsästyksen ja muun maakäytön yhdistäminen.
Lisäksi yhteisön jäsenet pääsevät vaikuttamaan vuonna 2024 julkaistavaan uuteen Luontoon-palveluun ja hakemaan mukaan sovelluksen testaukseen.
Vaikka nyt näkemyksiä kaivataan erityisesti 16–30-vuotiailta sekä yli 60-vuotiailta, kaikenikäiset voivat hakea mukaan, Metsähallitus muistuttaa.
Uusi hakukierros Erä- ja luontoyhteisöön on käynnissä. Hakuaika päättyy 14.11.2023.
Hakulomakkeen löydät täältä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat





