Yle: Omaisten taakka hallinnollisista asioista on vähenemässä − Verohallinto kehittää esitäytettyä perukirjaa
Surun keskellä Verohallinnon suunnittelema esitäytetty peruilmoitus voi tuoda helpotusta hallinnollisten asioiden hoitamiseen. Uusi järjestelmä kokoaisi tiedot perillisistä, varoista ja veloista automaattisesti.Verohallinto suunnittelee automaattisen perukirjaehdotuksen laatimista kuolemantapauksen jälkeen uutisoi Yle. Automaattisesta perukirjasta selviäisi tiedot vainajan perillisistä, varoista ja veloista.
Tarkkaa aikataulua ei Verohallinnolla vielä esitäytetylle perukirjalle ole.
Perukirjaehdotus kokoaisi eri rekistereiden tietoa, kuten tietoa pankkitileistä, ajoneuvoista, veloista sekä asunto- ja kiinteistöomistuksista.
Digi- ja väestötietoviraston (DVV) kehitysjohtaja Hannu Mäkelä kertoo Ylelle, että nykyisessä mallissa kirkolta tai DVV:lta on hankittava katkeamaton sukuselvitysketju. Hänen mukaansa uudessa mallissa nykyisen väestöjärjestelmän ansiosta sukuselvityksen tarpeellisuus olisi kuitenkin hyvä arvioida uudelleen.
Verohallinnon ylijohtaja Saku Airosmaa kertoo jutussa hankkeen taustaideana olevan onnistumiset Verohallinnon veroehdotusmenettelyssä.
Tavoitteena on tehdä esitäytetystä perukirjasta yhtä toimiva kuin esitäytetystä veroilmoituksesta.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat




