Lapissa onnistuttu kitkemään hirvituhoja – piina jatkuu Sallassa ja Kemijärvellä
Hirvien aiheuttamat taimikkotuhot olivat viime vuonna Lapissa alhaisimmat kymmeneen vuoteen.Lapissa hirvituhoja on saatu kuriin, mutta maakunnan parantunut tilanne ei lohduta sen itäosia.
Suomen metsäkeskus arvioi vuonna 2016 Lapissa hakemusten perusteella 44 yksityismetsänomistajan taimikoissa tapahtuneet hirvieläinvahingot. Pinta-alallisesti laajimmat tuhot olivat Sallassa, mutta euromääräisesti pahimmat tuhot kohdistuivat Kemijärven taimikoihin.
Viime vuonna Lapissa arvioitujen hirvivahinkojen korvaussumma oli 60 778 euroa, kun vuonna 2015 korvaussumma oli 113 774 euroa. Korvaussumma sisältää arviointikustannukset, kasvu- ja laatutappiokorvaukset sekä mahdollisesta täydennysviljelystä ja uudelleen metsityksestä aiheutuvat kustannukset.
Yli kolmannes, 35 prosenttia, koko Lapin alueen korvaussummasta meni Kemijärvelle. Sallaan meni 30 prosenttia.
Metsäkeskuksen mukaan huomattavaa viime vuoden maastoarvioinneissa oli, että Inarin, Keminmaan, Kolarin, Muonion, Pellon, Ranuan, Simon ja Ylitornion kuntien alueilla ei ilmennyt lainkaan arvioitavia hirvivahinkoja. Kunnittain hirvivahinkoalat löytyvät metsäkeskuksen sivuilta.
Valtiolta hirvivahinkokorvauksia ovat oikeutettuja saamaan yksityiset metsänomistajat. Sen sijaan Metsähallitus, metsäyhtiöt, kunnat ja seurakunnat eivät voi saada korvauksia hirvien aiheuttamista vahingoista, joten näille metsänomistajille aiheutuneet vahingot eivät näy vahinkotilastossa. Valtion maita on Lapissa kaksi kolmasosaa metsätalousmaan pinta-alasta.
Mikäli maa- ja metsätalousministeriö hyväksyy metsäkeskuksen korvausesityksen, hirvivahinkokorvaukset maksetaan hakijoille huhti–toukokuussa 2017 metsästäjiltä hirvilupamaksuina kertyvistä valtion varoista. Hirvivahinkokorvaukset ovat metsänomistajalle verotettavaa tuloa, joka ilmoitetaan metsätulona verovuoden 2017 metsäveroilmoituksessa.
Mikäli metsänomistaja on saanut hirvivahingosta korvausta vakuutuksen tai muun lain säädännön perusteella, on tämä huomioitu vähennyksenä laskettaessa valtiolta saatavaa korvausta.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

