Suojelisitko osan metsästäsi? Ympäristötukeen on varattu tänä vuonna 20 miljoonaa euroa
Ympäristötukihakemusten käsittelyssä on ollut ruuhkaa.
Ympäristötukea on haettu esimerkiksi pienveden välittömien lähiympäristöjen suojeluun. Kuva: Kai TirkkonenSuurin osa viime vuonna haetuista ympäristötuista maksetaan metsänomistajille tämän vuoden puolella, kertoo Suomen metsäkeskus. Tukien maksaminen viivästyi tietojärjestelmäongelman takia.
”Olemme pahoillamme hakemusten käsittelyn viivästymisestä. Kun ongelmat ratkesivat, pääsimme hyväksymään hakemuksia ripeästi. Hakemusten hyväksyntää valmistelevia töitä olimme tehneet jo syksystä saakka”, sanoo Metsäkeskuksen rahoitus- ja tarkastuspäällikkö Jarkko Partanen.
Metsäkeskukseen tuli viime vuonna noin 750 ympäristötukihakemusta. Tukea on haettu esimerkiksi pienveden välittömien lähiympäristöjen, lehtojen, korpien ja runsaslahopuustoisten kangasmetsien suojeluun.
Tammikuun loppuun mennessä Metsäkeskus oli tehnyt noin 200 ympäristötukihakemusta. Tukea oli maksettu 2,1 miljoonaa euroa. Metsäkeskus arvioi, että saapuneiden hakemusten ruuhka saadaan purettua huhtikuun aikana.
Ympäristötuki on korvaus, jonka metsänomistaja saa metsän vapaaehtoisesta suojelusta. Se tehdään aina kymmeneksi vuodeksi kerrallaan.
”Kiinnostus vapaaehtoiseen metsän suojeluun ja ympäristötukeen ei ole vähentynyt. Tänä vuonna ympäristötukeen on myös reilusti rahaa käytettävissä, noin 20 miljoonaa euroa”, kertoo Metsäkeskuksen luonnonhoidon asiantuntija Jarmo Uimonen.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat





