
Pirkanmaan mhy:n Jouko Lehtinen palkittiin Vuoden Kymppinä – ”Repun kannosta”, palkittu päätteli
Kunniamaininnan sai Päijät-Hämeen metsänhoitoyhdistyksen metsäasiantuntija Timo Hannonen.
Vuoden Kympiksi valittua Jouko Lehtistä kiiteltiin hyvästä palveluasenteesta metsänomistajien neuvonnassa. Kuva: Kari SalonenMTK:n metsävaltuuskunta on valinnut Vuoden Kympiksi 2023 Pirkanmaan metsänhoitoyhdistyksen metsäasiantuntijan Jouko Lehtisen. Tunnustuspalkinto ojennettiin valtuuskunnan kokouksessa Espoossa.
Palkinnon perusteissa todettiin, että Lehtinen on metsätoimihenkilöiden ”ehdotonta eliittiä”. Häntä kiiteltiin hyvästä palveluasenteesta metsänomistajien neuvonnassa. Palkinnoksi Lehtinen sai lomamatkan vapaavalintaiseen Matka maalle -kohteeseen.
Kiitossanoissaan Lehtinen siteerasi kaukopartiomies Paavo Suorantaa, joka Mannerheimin tiedustellessa, mistä ansioista hänet palkittiin, oli tokaissut ”Repun kannosta”.
”Tunnustus kertoo perinteisen metsänomistajatyön arvostamisesta. Saan tehdä työtäni laadukkaan taustaorganisaation tuella”, Lehtinen kiitteli.
Palkinnonsaaja valittiin metsänomistajen ja metsänhoitoyhdistysten toimihenkilöiden ehdotuksista.
Timo Hannoselle myönnettiin kunniamaininta muun muassa veroeksperttikoulutusten järjestämisestä. Kuva: Kari SalonenKunniamaininta myönnettiin Päijät-Hämeen metsänhoitoyhdistyksen metsäasiantuntija Timo Hannoselle. Hän on toiminut uranuurtajana metsäomaisuuden hallintapalvelujen kehittämisessä järjestäen alueellisia ja valtakunnallisia veroeksperttikoulutuksia.
Kultaisen ansiomerkin saivat metsävaltuuskunnan toinen varapuheenjohtaja Otto von Frenckell ja metsäjohtokunnan jäsen Heikki Moilanen.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat






