Uinuva lilliputti-kansallispuisto pyrkii Unescon siivin maailmankartalle

Osa puiston kylteistä on ajan patinoimia, mutta esimerkiksi lintutorni ja pitkospuita on tänä vuonna uusittu. Postilaatikosta löytyy vieraskirja, johon kävijät ovat raapustaneet ahkerasti puumerkkejään ja retkitunnelmiaan. 

Vielä Suomen sodan aikana sotajoukot ovat marssineet soiden läpi tätä kinttupolkua.

Kun muuttolinnuista ei ole enää kuin rippeet jäljellä, Kauhanevan suolla vallitsee syyskuisena arkipäivänä lähes rikkumaton hiljaisuus. Etelä-Pohjanmaan ja Satakunnan rajalla sijaitsevan Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuiston kävijämäärä oli viime vuonna Metsähallituksen tilastojen peränpitäjä 7 900 vierailulla.

Lintutornin vierasvihkon merkinnät todistavat kuitenkin, ettei puisto suinkaan ole autio kesäkuukausina ja viikonloppuisin. Jokaiselta päivältä löytyy merkintöjä. Iso osa kävijöistä on lähikunnista – Karviasta, Kauhajoelta ja Honkajoelta.

Se ei ole yllätys, sillä satunnainen matkailija ei tupsahda vahingossa tähän pieneen kansallispuistoon, sen verran syrjässä ja pienten teiden varrella se sijaitsee. Pitää tietää, mihin on menossa, ja siltikin oikean paikan löytäminen vaatii sitkeyttä.

Puiston sisällä Kauhanevan läpi kulkeva kapea historiallinen tie on hyvässä kunnossa. Autoilijalle sallittu osuus on haastavampi pätkä: syksyn runsaat vesisateet ovat kerryttäneet tieuralle komeita jättiläiskuralammikoita. 

Oman haasteensa kulkuyhteyksiin tuo se, että puiston läpi kulkee keskiaikainen kulkureitti, Kyrönkankaan tie. Puiston alueella historialliselle tielle ei ole asiaa muulla kulkupelillä kuin apostolin kyydillä tai polkupyörällä, mutta Kauhajoen Nummijärveltä päin tultaessa samaa museotietä ajetaan autolla parkkipaikalle asti.

Matkalla voi kuvitella, millainen urakka vuosisatojen takainen patikointi tai ratsastus Etelä-Suomesta kohti Etelä-Pohjanmaata on ollut – keskiajalla tie on ollut pelkkä polku. Vielä Suomen sodan aikana 1800-luvun alussa sotajoukot ovat marssineet soiden läpi tätä kinttupolkua – silloista valtaväylää – pitkin.

Kolmentuulenlakin reunoilla voi kuunnella alhaalla rotkossa kiemurtelevien purojen solinaa. 

Vaikka puiston kävijämäärä on vaatimaton, se ei tarkoita, ettei alueella olisi mieleenpainuvaa nähtävää. Puistoon kuuluu monta erillistä osaa. Hyypän kylän puolella sijaitseva Katikankanjoni on ehkä sen yllättävin pala. Etelä-Pohjanmaan peltolakeuksien vieressä kohoavat jyrkät rinteet, joiden ympärille vesi on vuosituhansien kuluessa uurtanut syviä rotkoja.

Katikankanjoni huipentuu Kolmentuulenlakkiin, jonka jyrkiltä reunoilta voi ihailla 18 metriä alempana rotkon pohjalla virtaavia puroja.

Syksyn värit saapuvat vähitellen Kauhanevalle. Suon hiljaisuuden rikkovat vain kaukaa kantautuvat muuttolintuaurojen äänet. 

Muutaman vuoden kuluttua tämän kansallispuiston kävijämäärä saattaa kuitenkin lähteä nousuun, sillä se kuuluu alueeseen, jolle aiotaan ensi vuoden lopussa hakea Unescon kansainvälistä Geopark-statusta.

"Geopark-kriteereissä geologia on kaikkien tärkein asia. Alueelta pitää löytyä kansainvälisesti merkittävää geologista perintöä. Täälla pääteemana on suo, ja Kauhaneva on Etelä-Pohjanmaan laajin kermikeidassuo", kertoo projektipäällikkö Terttu Hermansson Pohjois-Satakunnan Kehittämiskeskuksesta.

Geopark-hakemukseen liittyen puistoon on uusittu muun muassa pitkospuita ja lintutorni. Unescon Geopark-status on muualla maailmalla lisännyt kohteiden matkailijamääriä 5–40 prosenttia.

Hermansson uskoo, että myös tällä alueella aluetalouteen on luvassa lisäpotkua, jos status heltiää. Silti mahdollisten kansainvälisten turistijoukkojen on mahduttava kulkemaan historiallista väylää pitkin.

"Kauhanevalla tieura on säilynyt muuttumattomana 1700-luvulta lähtien, ja historiallisen tien luonne pitää myös säilyttää."

Ympäröivän alueen maankäyttöön Geopark-status ei vaikuta, Hermansson muistuttaa.