Kuiva kesä uhkaa marjasatoa – etenkin mustikkasato jää tavallista pienemmäksi
Mustikka, suomuurain ja mustaherukka ovat kärsineet kesän kuivuudesta. Puolukkasadosta sen sijaan voi tulla hyväkin.
Marjakauden antimilla kannattaa nyt herkutella tuoreeltaan ja säilöä myös pakkaseen odottamaan talvea. Kuva: Jarkko SirkiäHelteinen ja kuiva sää on heikentänyt mustikan pääsatokautta, kertoo Luonnonvarakeskus (Luke). Hieman yli 60 prosenttia havaintometsien raaoista mustikoista on päässyt kypsiksi marjoiksi saakka. Pitkäaikainen keskiarvo on yli 80 prosenttia.
"Kuivuus on verottanut selvästi mustikkasatoa. Kuivuus pienentää myös kypsän mustikan kokoa, joten täydet mustikkasangot ovat monin paikoin työn takana tänä vuonna", kertoo Luken erikoistutkija Rainer Peltola.
Puolukan pölytys on onnistunut ja hedelmöittyneiden kukkien määrä on reilusti keskiarvon yläpuolella.
"Näyttää siltä, että mustikkasatoa heikentäneet helteet ovat olleet erittäin otollisia puolukkaa pölyttävien hyönteisten aktiivisuudelle. Puolukka myös kestää kuivuutta mustikkaa paremmin, joten puolukkasadosta voi tulla hyväkin", Peltola kertoo.
Suomuurain eli hilla tai lakka kukki runsaana, mutta kukista raakileiksi saakka päätyi noin neljännes. Kuivuus on paikoin heikentänyt myös suomuuraimen laatua.
Kuuma kesä on verottanut myös puutarhavadelman pääsatokautta, kertoo Suonenjoen seudun marjanviljelijäin yhdistys. Satokausi voi olla ohi jo muutamassa viikossa, mutta aurinko on antanut marjoille erinomaisen maun.
Mansikan pääsatokausi on jo ohi, mutta joitakin myöhäisiä lajikkeita poimitaan yhä. Kasvihuoneissa kasvatettua mansikkaa on tulossa vielä loppukesänä.
Kevään hallayöt ja kesän kuivuus ovat alentaneet mustaherukan satoa ja marjat jäävät pieniksi. Punaherukalla tilanne näyttää kuitenkin paremmalta.
Marjakauden herkkuja kannattaa nyt nauttia sekä tuoreena että säilöä pakkaseen.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
