Metsänomistajan viikon viisi tärkeää uutista: Pölkyn tulos romahti, tukin hintahuipun odotetaan olevan käsillä
MT Metsä julkaisee lauantaisin koostejutun viikon tärkeistä metsäuutisista.
Havusahatavaran viennin Euroopasta Yhdysvaltoihin kerrotaan pudonneen alkuvuodesta huomattavasti. Kuva: Carolina HusuJos et ole ehtinyt seurata uutisia tällä viikolla kovin aktiivisesti, niin ei hätää! MT Metsä julkaisee lauantaisin poiminnat viikon ajankohtaisista ja tärkeistä metsäuutisista.
1. Pölkky koki kovimman iskun isoista sahayhtiöistä
Isojen suomalaisten yksityisomisteisten sahojen kannattavuus koki kovia iskuja viime tilikaudella. Suurimman kolauksen koki kuusamolainen Pölkky, jonka tilikauden tappio romahti 37 miljoonaan euroon.
Juttu on tilaajille.
2. Asiantuntija arvioi: Tukin hintapiikki tänä vuonna nähty
Kevätkesästä tukkia myyneet ovat voineet tehdä hyvän tilin. Tulevina kuukausina tukin hinnan uskotaan kuitenkin laskevan.
Juttu on tilaajille.
3. Metsämarjat kypsyvät, mutta poimijoita ei näy
Luonnonmarjojen satokausi näyttää tänä kesänä hyvältä, mutta poimijat eivät saa enää tulla tekemään töitä turistiviisumilla, kuten aikaisempina vuosina oli tapana. Linjaus on seurausta siitä, että useita marja-alan yrityksiä epäillään ihmisoikeuksien rikkomisesta.
Toinen juttu on tilaajille.
4. Kannanhoidollinen karhunpyynti herättää keskustelua
Suomen riistakeskus on myöntänyt tulevalle metsästyskaudelle aiemmista vuosista poiketen vain 10 poikkeuslupaa karhun kannanhoidolliseen metsästykseen. Hakemuksissa suurin puute oli kannanhoidollisella metsästyksellä tavoiteltavan päämäärän täsmällinen perusteleminen.
Toinen juttu on tilaajille.
5. Sahatavaravienti valtameren taakse putosi
Havusahatavaran vienti Euroopasta Yhdysvaltoihin putosi alkuvuoden aikana peräti neljänneksen. Kanadan vientimäärä taas vastaavasti nousi selvästi yli 12 miljoonan kuution, eli käytännössä se nappasi eurooppalaisviejiltä liki saman osuuden, minkä nämä menettivät.
Juttu on tilaajille.
Tiesitkö, että voit tilata MT Metsän erikseen omana pakettinaan? Digin lisäksi tilaukseen voi yhdistää kuukausittain ilmestyvän MT Metsä -ajankohtaislehden.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat kerran viikossa ajankohtaisia metsäuutisia ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla metsäuutiskirjeen.
Lue lisää viikon ajankohtaisista metsäaiheista:
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

















