Luontojärjestöt salaavat tutkittua tietoa Sanginjoella

Pekka Fali Sanginjoki on suosittu ulkoilualue. Ari Lotja kiikaroi alueella lintuja torstaina. Kuva: Viestilehtien arkisto

”Tietoa ei haluta julki, koska Metso-perusteet täyttävää suojeltavaa aluetta löytyi niin vähän”, hän sanoo.

”Puolet Sanginjoen alueesta on taimikkoa tai nuorta kasvatusmetsää. Harvennukset ovat myöhässä laajoilla alueilla. Työt ovat seisseet kansallispuistokiistan takia.”

”Olin alueella retkeilyllä kokoomuksen valtuustoryhmän kanssa, ja joku tokaisi tiheiköistä, etteihän täällä mahdu edes jänis liikkumaan”, Ruokanen sanoo.

Ympäristöaktivistit vaativat yhä Sanginjokea kansallispuistoksi, vaikka ympäristöministeriökin on todennut, etteivät alueen luontoarvot riitä kansallispuiston perustamiseen.

”He puhuvat vaikka mustan valkoiseksi päästäkseen tavoitteisiinsa”, Ruokanen tuohtuu.

Hän pitää salailua tietoisena valintana. Häntä eikä ketään muutakaan Suomen metsäkeskuksesta kutsuttu 26.4. järjestettyyn Sanginjokea koskevaan tilaisuuteen. Metso-inventoinnin vähät löydöt eivät edistä kansallispuistohanketta.

Sanginjoen 2 133 hehtaarin alueesta on suojeltu pysyvästi 369 hehtaaria. Lisäksi kaupunki päätti maaliskuussa 2010 siirtää metsätaloudesta pois 420 hehtaaria metsää.

Näin liki kolmasosa kiista-alueesta on suojeltu.

Rauhoitettu 369 hehtaaria ei sisältynyt Metso-inventointiin. Noin puolet Metso-perusteisista suojeluarvoista oli vuonna 2010 metsätalouden ulkopuolelle siirretyllä alueella.

Kaupunki ei ole oikeutettu määräaikaiseen Metso-tukeen, mutta se voisi periaatteessa myydä valtiolle suojeluun kohteita.

Ruokasen mukaan inventoinnissa noudatettiin ympäristöministeriön laatimaa opasta Metso-ohjelman luonnontieteelliset valintaperusteet.

Metso-kohteet on jaettu kolmeen luokkaan, joista suojeluun halutaan ensisijaisesti ensimmäisen ja toisen luokan kohteita, joilla on suurimmat luontoarvot.

”Kolmannen luokan kohteet syntyvät odottelemalla tai ennallistamalla”, Ruokanen sanoo.

Ykkösluokan Metso-kriteerit täytti vain noin 40 hehtaaria metsää, pääosin korpia ja rämeitä, Ruokanen kertoo.

Oulun kaupunki on omistanut alueen vuodesta 1605.

”Siellä käy marjastajia, minä itsekin, ja paljon kalastajia, joita on väliin niin että siimatkin ovat sekaisin”, Ruokanen kertoo.

Jokeen istutetaan kalaa.

Ruokasen mukaan suot on ojitettu lähes kauttaaltaan 1920-luvulta lähtien. Kangasmetsät ja iso osa ojitusalueista on harvennettu vähintään kerran. Uudistettuja alueita on puolet Sanginjoen metsistä.

Vapaaehtoisen Metso-ohjelman luonnonsuojelulliset ja biologiset valintakriteerit ovat vaativat eikä hyvin talouskäytössä hoidetuista metsistä kohteita paljoa löytynyt.

JUHA AALTOILA

Avaa artikkelin PDF