Metsä

Suomen 41. kansallispuisto perustetaan Sallaan

Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen Sallatunturin kansallispuiston perustamisesta.
Arto Komulainen
Uuden Sallan kansallispuiston alueella on vanhoja metsiä, soita, harjuja sekä jääkauden ja eroosion muovaamia maanmuotoja.

Eduskunta hyväksyi eilen tiistaina hallituksen esityksen uuden Sallan kansallispuiston perustamisesta.

Uusi kansallispuisto perustetaan Koillis-Lappiin Sallan kuntaan valtion omistamalle luonnonsuojelualueelle.

Kansallispuistoon kuuluu lähes 10 000 hehtaaria valtion omistamia maa- ja vesialueita.

Kansallispuiston ulkopuolelle jäävä Sallatunturin luonnonsuojelualueen osa säilyy suojelualueena. Nimeksi tulee Rämiäjängän luonnonsuojelualue.

Aloite kansallispuiston perustamisesta on lähtöisin kunnalta itseltään.

"Suomi saa uuden kansallispuiston! Eduskunta on hyväksynyt hallituksen esityksen Sallan kansallispuiston perustamisesta. On todella hienoa, että kansallispuistoverkostomme kasvaa. Sallaan pääsee helposti julkisilla liikennevälineillä Etelä-Suomesta asti", aiemmin ympäristöministerinä toiminut Krista Mikkonen (vihr.) iloitsi Twitterissä.

Mikkosen mukaan uudesta kansallispuistosta hyötyvät sekä luonto että alue- ja kuntatalous. Seuraavien seitsemän vuoden aikana Sallan kansallispuiston arvioidaan Mikkosen mukaan lisäävän työpaikkoja 90 henkilötyövuodella ja vuosittaisia verotuloja 400 000 eurolla.

Lue lisää tulevasta kansallispuistosta:

Sallan kansallispuisto sai valtioneuvostolta vihreää valoa – metsästysjärjestelyihin muutoksia

Sallan kansallispuisto hyödyttää sekä luontoa että taloutta

Katso uusin video: Kannattaako pienpuut katkoa kuiduksi vai kasata kaikki energiapinoon?
Lue lisää

Sallan kansallispuisto sai valtioneuvostolta vihreää valoa – metsästysjärjestelyihin muutoksia

Metsä Group palkkaa lähes 1000 kesätyöntekijää – haussa huomioidaan myös hakijat, jotka eivät puhu suomea

Sahatavaran vientihinta jatkoi nousua vielä syyskuussakin

EU:n jäsenmaiden vastustus tuskin riittää kestävän rahoituksen luokittelun kaatamiseen – komissio huomioi kritiikin taksonomian seuraavassa vaiheessa