Lannoitettu suometsä puskee puuta

SIMO

Joutomaana pidetyiltä soilta ja turvemailta saattaa löytyä ratkaisu kotimaan orastavaan puupulaan, jonka pelätään yllättävän puunjalostajat, kun puun käyttö kasvaa nykyisestä.

Avainsana puuntuoton lisäämiseen on metsänlannoitus, jonka avulla puuston kasvu voidaan moninkertaistaa, kunhan lannoitettavat kohteet on ojitettu.

Etenkin boorin, fosforin ja kaliumin puutostiloja korjaavalla lannoituksella puuston kasvu voi nousta parhaimmillaan viisinkertaiseksi typpipitoisilla mustikka-, puolukka- ja ruohoturvekankaiden kohteilla.

Puhutaan jopa korkeammista tuotosluvuista kuin vastaavan kasvupaikan kangasmailla, Luonnonvarakeskuksen (Luke) vanhempi tutkija Mikko Moilanen Oulusta kertoo.

Metsäntutkimuslaitos – kuluvan vuoden alusta Luonnonvarakeskus Luke – on tutkinut suo- ja turvemaiden lannoitusta 25 vuotta kestäneessä kokeessa Pohjois-Suomessa. Lannoitteina käytettiin puuntuhkaa ja teollisia metsänlannoitteita.

Lannoitettujen koealojen hakkuupoistuma ja harvennustulo olivat moninkertaiset verrattuna lannoittamattomiin koealoihin.

Lannoittamaton ojitettu turvepohjainen suometsä tuottaa puuta 1–2 kuutiometriä hehtaarille vuodessa Etelä-Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Kohteita lannoittamalla on päästy jopa 10 kuutiometrin vuosikasvuihin.

Vaikka lannoitus maksaa, se on paljon kannattavampi vaihtoehto kuin lannoittamatta jättäminen, Moilanen summaa.

Metsänomistaja Antti Jäärni Simosta on lannoittanut turvemaidensa metsiä puuntuhkalla useana vuonna. Tuhka on peräisin Simon Hakeosuuskunnan lämpölaitoksesta, jonka jäsen Jäärni on.

Laitos polttaa vuodessa 2 500–3 000 kiintokuutiota puuta, josta tuhkaa heruu jäsenten käyttöön 30–40 kuutiota. Se riittää 7–8 hehtaarin lannoittamiseen.

Tilan reilusta 800 hehtaarista turvemaiden osuus on noin puolet. Isäntä on ojittanut metsiänsä 170 kilometrin verran, minkä jälkeen osa suoperäisistä turvemaista on muuttunut kasvulliseksi metsämaaksi.

Lannoitus tehdään ensiharvennuksen ja ojituksen jälkeen. Tuhkaa tarvitaan kuusi tonnia hehtaarille. Tällä hetkellä siitä on pulaa.

Turvemaiden ravinnepula näkyy männyn neulasten kellastumisena ja huonokuntoisuutena myös Jäärnin metsissä.

Tuhkalannoituksen vaikutuksen voi havaita uusimman neulasvuosikerran värin vaihtumisesta keltaisesta tummanvihreäksi jo reilun vuoden kuluttua lannoituksesta.

Tuhka levitetään metsään maataloustraktorin perässä vedettävällä itsepurkavalla kalkinlevitysvaunulla. Levittämistä auttavat harvennushakkuiden jättämät ajourat, joita on hakattuna 20 metrin välein.

Metsänlannoitus on Jäärnin laskelmien mukaan kannattava sijoitus, sillä puustotilavuuden kasvun lisäksi lannoitus paisuttaa kuitupuuta tukiksi, jonka hinta on moninkertainen kuituun verrattuna.

Lisäksi metsän kiertoaika lyhenee 15–20 vuodella, Moilanen huomauttaa.

Turpeen typpipitoisuus ratkaisee, muuttuuko ojitettu suo tai turvekangas lannoituksen jälkeen tuottavaksi metsämaaksi. Jos typpipitoisuus on liian matala, ojitusalue jää helposti kitumaaksi.

Karummilla, vähätyppisillä kasvupaikoilla lannoitus ei pure kovin tehokkaasti, Moilanen selvittää.

Jos suo on ojitettaessa ollut nevamainen ja vähäpuustoinen, kaliumin puute rajoittaa kasvua jo ensimmäisen puusukupolven aikana. Pitkään ojitettuna olleen turvemaan pintaturve on ehtinyt maatua.

Silloin typen määrä on lisääntynyt luontaisesti, mutta kaliumin ja typen epäsuhta jarruttaa puuston kasvua.

Typen puute osaltaan selittää lukuisat epäonnistumiset soiden metsittämisessä Pohjois-Suomessa. Esimerkiksi monet Lapin valtionmailla sijaitsevat ojitusalueet, joissa mänty ei ole suostunut kasvamaan, on entistetty takaisin suoksi viime vuosina.

Teollisella lannoitteella lannoitetun puuston kasvu hidastuu, kun levityksestä on kulunut 15 vuotta. Tuhkalla lannoitettu puusto jatkaa hyvää kasvua pitempään, jopa 40 vuotta.

Lisäksi tuhkalla on maaperää parantava vaikutus, eikä sitä voi yliannostella.

Vanhoilla tuhkalannoitusaloilla neulasten typpipitoisuus nousee, vaikka tuhkassa ei ole typpeä.

Metsää lannoitetaan nykyään nykyään noin 20 000 hehtaaria vuodessa, kun vuotuinen suometsien lannoitusala oli 150 000 hehtaaria vielä 1970-luvulla.

Lannoitusinto romahti 1980-luvulla, jolloin pelättiin fosforin liukenemista vesistöihin.

Nykyisissä teollisissa lannoitteissa fosfori on hidasliukoisessa ja huuhtoutumattomassa muodossa, Moilanen kertoo.

Kari Lindholm

Avaa artikkelin PDF