Ponsse esitteli ensimmäisen sähkökäyttöisen ajokoneen – ”kurkkaus tulevaisuuteen”
Ponsse EV1 kehitetty ajokoneiden suosituimman kokoluokan, eli 15 tonnin kuormankantokyvyn kuormatraktoriin.Vieremä
Ponssen uusi teknologia esiteltiin ensimmäiseksi puun ajoon tarkoitetussa koneessa. Kuva: Timo VillanenPonsse ja sen teknologiayhtiö Epec esittelivät tänään keskiviikkona Vieremällä uuden sähkökäyttöisen metsäkoneen teknologiakonseptin Ponsse EV1:n.
”Tämä teknologialanseeraus on kurkkaus tulevaisuuteen, ja yksi ratkaisu sähköisen voimansiirron mahdollisuuksista”, kertoo Ponssen toimitusjohtaja Juho Nummela.
Kauppoja ei tästä koneesta voi vielä tehdä, vaan se tulee kaupallisesti saataville myöhemmin. Mutta Epecin teknologiaa on jo nyt mahdollista hyödyntää hyötyajoneuvojen ja liikkuvien työkoneiden sähköistämisessä.
Ponsse EV1 -konsepti on kehitetty Ponssen ajokoneiden suosituimman kokoluokan, eli 15 tonnin kuormankantokyvyn kuormatraktoriin. Konseptikoneessa on täysin sähkökäyttöinen voimalinja ja Epecin tehonjakoyksikkö sekä voimalinjan ohjausyksikkö.
Koneen ajovoimansiirto toimii pelkästään akuista saatavalla energialla. Akuston lataamiseen käytetään Range Extenderia, joka on tässä vaiheessa kehitystyötä polttomoottorikäyttöinen. Testaus ja kehitystyö edistyvät koko ajan. On nähtävissä, että teknologialla saavutetaan selkeä polttoaineenkulutuksen alentuminen kyseisessä kokoluokassa, yhtiö kuvailee tiedotteessa.
Ponsse EV1 -teknologiakonsepti lähti liikkeelle vuonna 2019, kun Ponsse ja Epec ryhtyivät yhdessä tutkimaan vastuullisia ja kestävän kehityksen mukaisia voimanlähderatkaisuja.
”Kaiken keskiössä toimii Epec Flow -ratkaisu, joka on kehitetty erilaisten hyötyajoneuvojen ja työkoneiden sähköistämiseen. Eri järjestelmät, esimerkiksi voimansiirto ja ohjausjärjestelmä toimivat saumattomasti yhdessä. Tämä mahdollistaa tulevaisuudessa nollapäästöisten, turvallisten ja tehokkaiden koneiden toteuttamisen”, kertoo Epecin toimitusjohtaja Jyri Kylä-Kaila.
Lue lisää:
Ponsse on myynyt tytäryhtiönsä Venäjällä – ostajana paikallinen jälleenmyyjä
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat




