Turvepäästöjen tutkimus päivittää suojeluohjetta

Pintavalutuskenttää pidetään yhtenä turvetuotannon vesiensuojelun parhaimpana menetelmänä. Kentän suokasvit imevät vettä tehokkaasti. Kuvassa Vapon Mesiänsuon turvetuotantoalueen pintavalutuskenttä Joutsan Leivonmäellä. Suvi Niemi Kuva: Viestilehtien arkisto

Ympäristöministeriö (YM) päivittää turvetuotannon ympäristönsuojeluohjetta. Ohje on vuodelta 2003, ja sitä päivitettiin edellisen kerran vuonna 2006.

”Idea on koostaa laaja tietopaketti siitä, miten turvetuotannon haittavaikutuksia voidaan vähentää, ja tuoda esiin keskustelun aiheita. Emme ole valmistelemassa mitään pimennossa, vaan kuuntelemme myös sidosryhmiä”, YM:n asettaman virkamiestyöryhmän puheenjohtaja Timo Tanninen kertoo.

Turvetuottajia kuullaan todennäköisesti marraskuussa, hän toteaa.

Ympäristöneuvos Tarja Haarasen mukaan ministeriössä pohditaan, pitäisikö myös alle 10 hehtaarin turvetuotantoalueet ottaa luvituksen piiriin.

Nykyisin ympäristölupa vaaditaan tuotantoalueelta tai siihen liittyvältä ojitukselta vain, jos tuotantoalue on yli 10 hehtaaria.

Toinen pohdinnan aihe on, pitäisikö päästöille asettaa raja-arvoja.

Keskeiset tietolähteet ohjeen päivityksessä ovat Keski-Suomen elykeskuksen Taso-hankkeen uusimmat tulokset sekä hankkeen rahoituksella koottu raportti turvetuotannon kuormitustutkimuksesta.

Vuosina 2011–2013 toteutettava Taso-hanke kehittää valtion rahoituksella metsätalouden ja turvetuotannon vesiensuojelua.

Mittauksia on tehty pääasiassa Keski-Suomessa Saarijärven reitillä, missä sijaitsee yli puolet koko maakunnan turvetuotannosta ja missä vesistöjen tila on keskimääräistä heikompi.

Työryhmä luovuttaa ehdotuksen uudeksi ympäristönsuojeluohjeeksi helmikuun 2013 loppuun mennessä.

Taso-hankkeen raportin mukaan turvetuotannon kuormitukseen vaikuttavat muun muassa tuotantoalueen maantieteellinen sijainti, suon historia sekä turpeennoston toimenpiteet ja vesienkäsittelymenetelmät.

Kuormitus vaihtelee myös vuodenajan mukaan. Esimerkiksi Etelä-Suomessa turvetuotantoalueiden valumasta lähes puolet tulee talvella, kun taas pohjoisessa kevään osuus vuosikuormituksesta korostuu.

Tyypillisesti turvetuotanto lisää kiintoaineen, ravinteiden, orgaanisen aineksen ja raudan huuhtoutumista, mutta kuormituksen määrä riippuu tuotantoalueen pienilmastosta, kosteudesta, syvyydestä ja kaltevuudesta.

Ravinnekuormitus rehevöittää vesiä, mikä ilmenee muun muassa leväkukintoina ja särkikalojen lisääntymisenä. Kiintoaines taas samentaa vettä ja aiheuttaa pohjien liettymistä.

Raportin mukaan pintavalutus sekä kemiallinen vedenpuhdistus luetaan turvetuotannon vesiensuojelun parhaimpien ja käyttökelpoisimpien menetelmien joukkoon.

”Sen sijaan kosteikoilta on huuhtoutunut humusaineita, rautaa ja fosforia, minkä vuoksi se ei ole ensisijainen suojelumenetelmä uusilla turvetuotantoalueilla”, Taso-hankkeen koordinaattori Päivi Saari toteaa.

Tutkimatta on vielä ainakin se, miten turpeen maatuneisuusaste vaikuttaa huuhtoumaan.

Todennäköisesti maatuneesta turve-vesiseoksesta irtoaa enemmän humusta ja ravinteita kuin maatumattomasta.

Vaikka turvetuotanto on valtakunnallisesti vähäinen vesistöjen kuormittaja, alueellisesti se voi olla hyvinkin merkittävä.

Esimerkiksi Keski-Suomen Saarijärven reitillä Vahankajoen valuma-alueella turvetuotannon osuus kokonaisfosforikuormituksesta on noin 35 prosenttia eli yhtä suuri kuin maatalouden kuormitus. Kokonaistypen kuormituksesta turvetuotannon osuus on neljännes.

Tehostetuista vesiensuojelutoimenpiteistä huolimatta Taso-hanke ennakoi turvetuotannon kuormituksen lisääntyvän Saarijärven reitillä, sillä turveteollisuudella on paineita hankkia uusia tuotantoalueita.

Elykeskus kuitenkin painottaa, että kaikkien sektoreiden on vähennettävä päästöjä.

SUVI NIEMI

Avaa artikkelin PDF