Euroopan jokiluonnon tila ei ole petraantunut 2010-luvun jälkeen – ”Tarvitaan entistä tehokkaampia menetelmiä”
Ravinnekuormituksen hallintaan tähtäävät toimenpiteet eivät ole riittäviä uusien ympäristöriskien torjumiseksi.Laaja kansainvälinen tutkimus osoittaa, että Euroopan virtavesien luonnon monimuotoisuuden suotuisa kehitys on pysähtynyt 2010-luvulla. Tutkimus koostui yli 1800 aikasarjasta ja lähes 27 000 pohjaeläinnäytteestä 22 Euroopan maasta vuosilta 1968–2020.
Oulun yliopiston tiedotteessa kerrotaan, että monissa Euroopan maissa sisävesien tila saavutti pohjakosketuksen 1960- ja 1970-luvuilla. Vesiensuojelutoimien tehostamisen myötä tilanne alkoi parantua 1980-luvun lopulta lähtien. Sisävesien tilan nopeaa parantumista onkin pidetty suoranaisena menestystarinana.
Tutkimuksessa mukana olleet Oulangan alueen purot kuvaavat tilannetta alueilla, joilla ihmistoiminta on vähäistä.
Arvostetussa Nature-tiedelehdessä juuri ilmestynyt tutkimus osoittaa, että jokia vaivaavat ravinnekuormituksen lisäksi muun muassa maankäytön voimistuminen, vieraslajit ja ilmastonmuutos. Eri syiden vuoksi monet sisävesien luontotyypit ovat uhanalaistuneet.
Entiset, lähinnä ravinnekuormituksen hallintaan tähtäävät toimenpiteet eivät ole riittäviä uusien ympäristöriskien torjumiseksi, vaan tarvitaan uusia, entistä tehokkaampia menetelmiä.
"Esimerkiksi Suomessa pääosin laajamittaisista ojituksista johtuva sisävesien tummuminen on ongelma, joka vaatii kokonaisten valuma-alueiden mittakaavalla tapahtuvia entisöinti- ja suojelutoimia", toteaa tutkija Kaisa-Leena Huttunen Oulun yliopistosta.
Kansainvälisessä tutkimuksessa hyödynnettiin Oulun yliopiston virtavesiekologian tutkimusryhmän ja Oulangan tutkimusaseman vuonna 2000 aloittamaa Oulankajoen sivuhaarojen seuranta-aineistoa. Nämä suomalaiset purot ovat säilyneet lähes muuttumattomina koko seurantajakson ajan ja kuvaavat tilannetta alueilla, joilla ihmistoiminta on vähäistä.
Oulangan alueelta kerätty aineisto on maailmanlaajuisesti eräs harvoista pohjoisen jokiluonnon tilan arviointiin keskittyneistä seuranta-aineistoista.
Suomesta tutkimuksen tekemiseen osallistui Oulun yliopiston tutkijoita ekologian ja genetiikan sekä maantieteen yksiköistä ja Oulangan tutkimusasemalta.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat









