Bioenergia ry kritisoi esitystä luonnonsuojelulaiksi –lakiesityksessä on liikaa tulkinnanvaraa ja puutteita
Bioenergia ry vaatii, että poikkeamissäännöksiä uhanalaisen eliölajin tai elinympäristön suojelusta tulee jatkossakin tarkastella tapauskohtaisesti.
Uuden luonnonsuojelulakiesityksen tarkeimmät tavoitteet ovat luonnonsuojelun yleisen hyväksyttävyyden parantaminen sekä hallinnollisten menetelmien selkeyttäminen. Kuva: Jaana KankaanpääLuonnonsuojelulain uudistamiseen on ollut tarve jo pitkään, mutta luonnonsuojelulakiesityksessä on liikaa tulkinnanvaraa ja puutteita, Bioenergia ry toteaa tiedotteessa. Järjestön mukaan epäselvyyksiä on vaikutusarvioissa, jotka voivat haitata fossiilista tuontienergiaa korvaavan bioenergian hyödyntämistä.
Hallitus hyväksyi uuden luonnonsuojelulakiesityksen torstaina 12.5. Sen tarkeimmät tavoitteet ovat luonnonsuojelun yleisen hyväksyttävyyden parantaminen sekä hallinnollisten menetelmien selkeyttäminen.
Bioenergia ry:n mielestä esimerkiksi tiettyjen luontotyyppien asettaminen automaattisesti suojelluiksi ilman viranomaispäätöstä ei tue tätä tavoitetta.
Yksi luonnonsuojelulain runsaasti palautetta kerännyt osio oli ekologinen kompensaatio ja etenkin vapaaehtoisen luontoarvojen tuottamisen ja heikennysten hyvittämisen kirjaaminen lakiin.
Bioenergia ry:n toimialapäällikön Hannu Salon mukaan ekologisen kompensaation tarkoitus on hyvä, mutta toteutus vaatii vielä kehittämistä. Hän pohtii, eikö vapaaehtoinen luontoarvojen tuottaminen ja heikennysten hyvittäminen ole mahdollista ilman lainsäädäntöäkin.
”On ristiriitaista, jos samassa lakiuudistuksessa ajetaan ekologista kompensaatiota ja rajataan sen soveltamista ja joustavaa käyttöä”, tiedotteessa sanotaan.
Bioenergia ry:n mukaan luonnonsuojelupolitiikan tulee ensisijaisesti olla valtion tehtävä. Järjestö vaatii, että poikkeamissäännöksiä uhanalaisen eliölajin tai elinympäristön suojelusta tulee jatkossakin tarkastella tapauskohtaisesti.
Lue lisää:
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat




