Ponsse ja Epec perustavat tuotekehitysyksikön Turkuun
Uusi yksikkö käynnistyy helmikuun alussa. Sen palveluksessa arvioidaan työskentelevän noin kymmenen henkilöä vuoden loppuun mennessä.
Epec on Ponssen omistama järjestelmätoimittaja, joka on erikoistunut työkoneiden ja hyötyajoneuvojen kehittyneeseen elektroniikkaan ja ohjelmistoihin, sähköisen voimansiirron järjestelmiin sekä avustaviin ja autonomisiin järjestelmiin. Kuva: Juha KauppinenMetsäkonevalmistaja Ponsse ja sen omistama järjestelmätoimittaja Epec perustavat yhdessä Turkuun tuotekehitysyksikön, joka keskittyy liikkuvien työkoneiden ohjelmisto- ja automaatiosuunnitteluun, avustaviin ja autonomisiin järjestelmiin sekä sähköisen voimansiirron järjestelmiin.
Tavoitteena on varmistaa ohjelmisto- ja automaatioalan huippuosaajien saatavuus myös tulevaisuudessa, Ponssen tiedote kertoo.
Ponssen toimitusjohtaja Juho Nummela toteaa, että kilpailu alan parhaimmista osaajista tiivistyy niin Suomessa kuin maailmalla.
Turku tarjoaa hänen mukaansa Ponssen ja Epecin tuotekehitykselle mahdollisuuden verkostoitua parhaimpien kumppaneiden kanssa niin työntekijöiden, yhteistyökumppaneiden kuin oppilaitosyhteistyönkin osalta.
"Haluamme olla läsnä Suomen vahvoilla teknologiapaikkakunnilla ja tarjota yhteistyö- ja työmahdollisuuksia parhaille osaajille eri puolilla Suomea. Turku on kiinnostava mahdollisuus sekä Ponsselle että Epecille. Teknologian nopea kehitys vaatii uusia osaamisia ja kyvykkyyksiä. Joustavilla ratkaisuilla varmistamme osaavan työvoiman saannin myös tulevaisuudessa", Nummela kertoo.
Epecin toimitusjohtajan Jyri Kylä-Kailan mukaan Turun sijainti mahdollistaa yhtiölle entistä läheisemmän yhteistyön asiakkaiden kanssa.
Uusi tuotekehitysyksikkö aloittaa helmikuun alussa. Sen henkilöstömääräksi arvioidaan noin 10 henkilöä vuoden loppuun mennessä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

