Tämän takia naavaparta puun oksalla on hyvä merkki

Riippuvat jäkälät ovat hankalia tunnistettavia. Kuva: Carolina Husu

Harmaat, kellertävänvihreät tai mustat sykeröt puiden oksilla ovat useimmiten joko luppoja tai naavoja. Eri naavalajeja on Suomessa kymmenkunta, luppoja lähes parikymmentä.

Valtoimenaan riippuvista naavoista riippunaava on yleisin. Lupoista yleisimmät lajit ovat tummaluppo ja harmaaluppo. Harmaaluppo on ehkä kaikkein runsain laji Etelä-Suomessa.

Lajien väliset erot ovat niin pieniä, että niitä on vaikea erottaa toisistaan. Naavan erottaa luposta yleensä siitä, että sen keskellä kasvaa vaalea säie, joka katkeaa napsahtaen. Lupolla tällaista selkeää jännettä ei ole. Usniinihappo antaa naavoille viherlupoille kellanvihreän värin. Tummalupoilla usniinihappoa ei ole ja siksi nämä ovat väriltään useimmiten ruskeita tai harmahtavia.

Vaaleat ”parrat” puun oksilla voivat kasvaa useammankin kymmenen sentin pituiseksi.  Kuva: Markku Vuorikari

Naava ja luppo ovat bioindikaattoreja eli ne ovat erityisen herkkiä jollekin ympäristötekijälle. Puhtaassa ilmassa naavat ja lupot kasvavat ja voivat hyvin. Lupot ja eritoten naavat ovat herkkiä ilmansaasteille, etenkin rikkidioksidille ja typpilaskeumalle.

Naavat ja lupot ottavat kaikki tarvitsemansa ravintoaineet suoraan ilmasta tai sadevedestä. Tämän takia niiden avulla voidaan havainnoida ympäristön tilaa ja siinä tapahtuneita muutoksia. Naavat kärsivät nykyisin myös vanhojen metsien vähenemisestä.

Naavan pituus kertoo sen iästä, sillä jäkälät kasvavat vain reilut kaksi milliä vuodessa. Ilmankosteus on lupoille ja naavoille elintärkeää, sillä ne kuivuvat nopeasti. Tämän takia pitkiä naavoja tai luppoja ei yleensä kasva hiljattain harvennetussa hoitometsässä vaan ne viihtyvät soilla ja vanhoissa metsissä.

Keskisessä Suomessa lupot ja naavat kasvavat yleisimmin havupuiden oksilla. Naavoja tapaa luppoja useammin myös lehtipuilla.