Onnettomuus Kemin sellutehtaalla – työntekijät altistuivat kloorikaasulle
Metsä Fibren työmaalla on sattunut vuoden sisään useita onnettomuuksia.Metsä Fibren Kemin sellutehtaalla tapahtui tänään torstaina vaaratilanne kahdelle työntekijälle, yhtiö kertoo tiedotteessa.
Henkilöt altistuivat sellumassan sisältämälle kloorikaasulle valkaisutornin mitta-anturin huoltotöiden yhteydessä. He kävivät tapahtuman takia tarkastuksessa ensiavussa.
Helmikuun 25. olevan biotuotetehtaan massatehtaan asennustyömaalla tapahtui tapaturma, joka johti yhden henkilön kuolemaan.
Viime vuoden kesäkuussa rakennustyömaalla tapahtui edellinen kuolemaan johtanut työtapaturma.
Kemin biotuotetetehtaan on tarkoitus aloittaa toimintansa syksyllä.
Juttua muokattu 23.3.2023. Aiemmin jutussa kerrottiin, että onnettomuudet tapahtuivat samalla tehtaalla. Kuolemaan johtaneet onnettomuudet tapahtuivat eri tehtaalla kuin torstain vaaratilanne.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







