Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Metsänomistajien kotiintuloaika myöhentyy

    Maa- ja metsätalousministeriön ylijohtaja Juha Ojala vertaa metsälakia nuorten kotiintuloaikaan. Käynnissä oleva uudistus lisää metsänomistajien vapautta ja myöhentää kotiintuloaikaa, mutta kokonaan se ei silti poistu.
    Kuva: Lauri Salminen
    Kuva: Lauri Salminen
    Kuva: Jarmo Palokallio

    Maa- ja metsätalousministeriön ylijohtajan Juha Ojalan mukaan metsälakimuutos varmistaa metsäteollisuuden toimintaedellytykset, metsätalouden kannattavuuden ja luonnon monimuotoisuuden säilymisen.

    ”Yksi selkeä tavoite on monipuolistaa metsien käsittelyä ja antaa metsänomistajille lisää vapautta. Samalla kasvaa metsänomistajien vastuu metsien käytöstä ja hoidosta. Lainsäädännön selkeytyminen parantaa metsäalan toimijoiden oikeusturvaa.”

    Suuriin muutoksiin kuuluu uudistushakkuiden järeys- ja ikärajojen poistuminen. Hakkuiden säätelyä vähennetään ja eri-ikäisrakenteisen metsän kasvattaminen sallitaan.

    ”Uudistamisvelvollisuus kuitenkin säilyy, eli metsänomistajien kotiintuloajasta ei luovuta”, totesi Ojala kansanedustaja Arto Pirttilahden (kesk.) isännöimässä metsälakiseminaarissa tänään eduskunnassa.

    Kansanedustaja Pertti Hemmilä (kok.) olisi halunnut pitää kotiintuloajat tiukempina. Vapaan kasvatuksen tulokset eivät ole olleet hyviä.

    Metsäjohtaja Juha Hakkarainen MTK:sta uskoi muutoksen antavan kannattavalle metsätaloudelle ja toimivalle puukaupalle entistä paremmat edellytykset.

    Hakkarainen muistutti, ettei uudistamisikärajan poisto tarkoita, että metsät hakataan nuorina jatkossa. Eihän sellainen puumäärä mahtuisi mihinkään. Erityisen tyytyväinen hän oli selkeistä pelisäännöistä erityisen tärkeiden elinympäristöjen käsittelylle.

    Suomen luonnonsuojeluliiton asiantuntija Risto Mustonen myönsi että tärkeiden elinympäristöjen määritelmä on tarkentunut, mutta hän kammoksui ajatusta varovaisten hakkuiden sallimisesta niillä.

    Ojala yritti turhaa selvittää, että lakiuudistus on myös luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta selkeästi nykyistä parempi. ”Muuta väittävät esittävät omia mielipiteitään eivätkä he ole lukeneet tekstejä ajatuksella läpi.”

    Hakkarainen totesi, etteivät metsälakikohteiden hakkuut innosta sen paremmin teollisuutta kuin metsänhoitoyhdistysten neuvojiakaan ja suurimmalle osalle metsänomistajistakin luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen on tärkeätä. Siksi erityisen tärkeiden elinympäristöjen tuhoutumisesta ei ole suurta vaaraa.

    Toisaalta Hakkarainen piti vähäisen haitan raja-arvoksi nostettua 4 000 euroa liian korkeana. Se on aika suuri haitta keskimääräiselle metsänomistajalle.

    Asiantuntija Anu Islander Metsäteollisuus ry:stä arvioi, että uudistus edistää myös puuta käyttävän teollisuuden toimintaedellytyksiä.

    ”Metsänomistajien vapauden kasvattaminen saattaa aktivoida niitä metsänomistajia, jotka ovat suhtautuneet kriittisesti nykyiseen metsätalouteen ja avohakkuisiin.”

    Myös teollisuuden mielestä elinympäristöjen ominaispiirteiden säilyttäminen paranee tarkemman määrittelyn ansiosta. ”Käytännössä niissä kohteissa ei ole tehty hakkuita. Teollisuuden puuhuolto ei ole niiden varassa.”

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.