Vanhat synnit vahva vastapeluri Itämeren suojelussa

Itämeren ravinnekuormitus on laskussa ja tila paranemassa. Pohjakerrostumiin on kuitenkin sitoutunut niin paljon fosforia, että meren toipumiseen menee vuosikymmeniä.

Näin kiteyttää MTK:n ympäristöjohtaja Liisa Pietola viime viikolla pidetyn seminaarin viestin.

Kaksipäiväisen seminaarin järjesti Itämeren alueen viljelijöiden ympäristöfoorumi BFFE. MTK vetää sen toimintaa tällä hetkellä.

Sisäisestä kuormituksesta puhuivat seminaarissa muiden muassa akatemiatutkija Susanna Hietanen Helsingin yliopistosta sekä Jesper Andersen NIVA:sta Tanskasta.

Selkeä viesti oli, että vaikka Itämeren kuormitus on laskenut 1980-luvun piikistä 1950–60-luvun lukemiin, sisäinen kuormitus ylläpitää vielä pitkään leväkukintoja.

Seminaarissa puhuttiin kosteikkojen, suojavyöhykkeiden ja rantojen biomassan keruun merkityksestä. Mikään näistä toimista ei yksin riitä kohentamaan meren tilaa.

Ruotsalaistutkijat puoltavat pohjasedimenttien hapetusta, mutta suomalaiset epäilevät sen hyötyjä, Pietola kertoo.

Pietola toteaa, että tilanne voi olla viljelijöiden mielestä turhauttava. ”Itämeren eteen on tehty töitä jo kolme vuosikymmentä, mutta selkeitä tuloksia ei näy.”

Hän kuitenkin kannustaa viljelijöitä jatkamaan ponnistuksiaan. ”Tutkijoiden esityksissä tuli selvästi esille, että kaikki lisäfosfori tai -typpi, joka maalta valuu Itämereen, on haitaksi.”

Seminaarissa kaivattiin poliittista ymmärrystä siitä, ettei Itämeren nykytila ole maatalouden syytä eikä maatalous voi merta yksin pelastaa.

”Vastuu on kaikkien, jotka syövät ruokaa”, Pietola kiteyttää.

Päättäjien pitää myös ymmärtää, että vain kannattavat maatilat pystyvät investoimaan ympäristön suojeluun.

”Lisää taloudellisia kannustimia, enemmän vaikuttavia keinoja ja vähemmän sääntelyä”, Pietola toivoo.

Seminaarissa nostettiin esille kierrätys ja huomautettiin, että ravinteiden vuotopaikkoja on kaikkialla elintarvikeketjussa, ei vain maatiloilla.

Toisena seminaaripäivänä professori Pirjo Peltonen-Sainio nosti esille käsitteen satokuilu. Se tarkoittaa, ettei pellosta pystytä ottamaan niin paljon satoa kuin maa voisi antaa ja siemeneen on ladattu potentiaalia.

Kuilua luo esimerkiksi maan heikko rakenne.

Seminaarissa todettiin, että Pohjois-Euroopan maat ovat etujoukoissa satokuilun kaventamisessa. ”Meillä on tähän mahdollisuus”, Pietola sanoo.

Satokuiluajattelu johtaa siihen, että vain parhaat pellot kannattaa pitää ruuantuotannossa ja heikoimmat varata muuhun käyttöön.

”Poliittisella tasolla pitää ratkaista, miten kompensoidaan se, etteivät kaikki pellot olisi käytössä”, Pietola toteaa.

Samoja teemoja jatkettiin viime viikolla toisessa, Suomen ja Pietarin alueen viljelijöiden yhteisessä seminaarissa.

Siellä nousi selkeästi esille esimerkiksi vuokapeltojen yleistymisen ongelma, Pietola kertoo. Lyhyet vuokrasopimukset eivät kannusta ojitukseen ja kunnostukseen.

Maanviljelijä Johannes Tiusanen korosti, että hyvä sato on ympäristöteko, sillä se sitoo ravinteita tehokkaimmin.

Tiusanen totesi, että tavanomaisella viljelijällä on myös vapaus hyödyntää kaikkia luomutuotannossa hyviksi havaittuja menetelmiä, kuten typensidontaa, aluskasveja ja tilanteen mukaista kasvivuorottelua. Vuoropuhelua kannattaisi siksi edistää.

Itse Tiusanen pitää tärkeinä myös muun muassa kuohkeaa maata ja pellon pinnan tasausta.

SATU LEHTONEN

Avaa artikkelin PDF