
"Kunnassa kuin kunnassa voi laskea yhden käden sormin metsänomistajat, jotka tekevät hankintahakkuuta yli 125 kuutiometriä vuodessa"
"Vielä 1980-luvulla joka pitäjässä oli kymmeniä ihmisiä, jotka ylsivät 125 kuutiometrin vuotuisiin hankintahakkuisiin", kertoo metsätilarakenteen johtava asiantuntija Antti Pajula Suomen metsäkeskuksesta.
Ilmastotavoitteiden kannalta voisi olla myönteistä, jos energiapuun teko olisi kokonaan verovapaata, Antti Pajula arvioi. ”Verosäännön muuttaminen vaatii taakseen poliittista voimaa.” Kuva: Rami MarjamäkiPerinteisten hankintahakkaajien määrä on vähentynyt roimasti, Antti Pajula sanoo.
”Tänä päivänä kunnassa kuin kunnassa voi laskea yhden käden sormin metsänomistajat, jotka tekevät hankintahakkuuta yli 125 kuutiometriä vuodessa."
Hankintatyöstä on kyse, kun metsänomistaja tai hänen perheenjäsenensä on itse korjannut puuta myytäväksi.
Veronalaista hankintatyötä ovat puutavaran valmistus ja kuljetus. Verottaja erittelee hankintatyön arvon puutavaralajeittain.
Hankintahakkaajan oman työn arvo on verovapaata ensimmäisten 125 kuutiometrin osalta. Oman työn arvolla verottaja tarkoittaa sitä, mitä vieraalle pitäisi maksaa samasta urakasta.
Puun nettomyyntitulosta hankintahakkaaja maksaa veroa samoin kuin pääomatulosta: veroprosentti on 30, kun pääomatulon määrä on alle 30 000 euroa. Yli 30 000 euron tulosta veroprosentti on 34.
”Mikäli hankintahakkuun määrä ylittää 125 kuutiometriä, rajan yli menevä hankintatyön arvo menee ansiotulojen verolle”, Pajula kertoo.
Hankintatyön arvo yli 125 kuutiometriä ylittävältä osalta lisätään samaan nippuun hankintahakkaajan palkka- ja eläketulojen, maatalouden ansiotulojen sekä mahdollisten yritystalouden ansiotulojen kanssa.
”Tällöin monilla veroprosentti nousee melko korkeaksi progression vuoksi. Jollakin kovatuloisessa palkkatyössä olevalla veroprosentti voi mennä yli 50:n”, Pajula sanoo.
Hän muistelee, että 125 kuutiometrin verovapausraja on ollut laissa pitkään, ehkä 1980–1990-luvun vaihteesta.
”Aiemmin raja oli 150 kuutiometriä.”
Lue myös:
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

