UPM:n Jussi Pesonen ottaisi oppia Saksasta – "Nordlandin paperitehtaalla ei ole ollut lakkoja minuuttiakaan"
UPM:n paperimies saa bonusta liki 3 000 euroa viime vuodelta. Yhteensä yhtiö maksaa bonuksia 55 miljoonaa euroa.
”Parhaiten ratkaisut löytyisivät työpaikoilla, missä asiat osataan”, UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen totesi työehtoneuvotteluista esitellessään yhtiön tulosta. Kuva: Jarkko SirkiäSuomessa pitäisi ottaa oppia työehtosopimusneuvotteluissa Saksasta, sanoo UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen.
UPM:n Saksassa sijaitsevalla Nordlandin paperitehtaalla ei ole ollut lakkoja minuuttiakaan, vaikka siellä on tehty isoja rakenteellisia muutoksia, Pesonen sanoi tänään esitellessään yhtiön viime vuoden tulosta.
Suomessa parhaillaan käytävissä Metsäteollisuus ry:n ja työntekijöitä edustavien Paperiliiton sekä Teollisuusliiton neuvotteluissa ei pitäisi olla hänen mielestään mitään muuta tavoitetta kuin kilpailukyvyn parantaminen.
”Pitäisi miettiä sellaisia ratkaisuja, jotka palvelisivat kumpaakin puolta.”
”Parhaiten ratkaisut löytyisivät työpaikoilla, missä asiat osataan”, Pesonen totesi.
Enempää hän ei halunnut neuvottelijoita opastaa.
UPM maksaa viime vuodelta henkilöstölleen noin 55 miljoonan euron bonukset.
”Tyypilliselle paperimiehelle se tulee olemaan aika lähellä 3 000 euroa”, Pesonen laski.
Bonusjärjestelmä käynnistyi jo 2005.
Lue myös: Lakkoviikko maksaa Stora Ensolle yli 10 miljoonaa euroa
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
